www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 18.9.2009  |

Jokelan koulu Fillarimestarin SM-kilpailuihin

Koululaisten polkupyörän hallintaa ja liikenneturvallisuustietoja ja -taitoja mittaavan Fillarimestari-kilpailun aluekarsinnat käytiin tiistaina 8. syyskuuta Littoisten monitoimitalolla. Aluekilpailusta jatkoon pääsivät paimiolaisen Jokelan koulun Vilkut-joukkue ja Loimaan keskuskoulun joukkue. Koko maasta jatkoon pääsee 20 joukkuetta.

Voittaneessa Jokelan koulun joukkueessa kilpailivat Sofia Ahonen, Milja Lindstedt, Juho Laaksonen ja Niko-Petteri Varho. Joukkuetta johti Tarja Vuontela.

– Jokelan koulun aiempi menestys on toiminut koulun liikennekasvatustyön motivaatiota ruokkivana asiana. Oppilaat odottavat innolla koulun omia Fillarimestari-karsintoja. Uudella, itselle tuntemattomalla pyörällä ajaminen jännitti eniten, mutta taitoajoradan tehtävät olivat oppilaiden mielestä kuitenkin paljon helpompia kuin mihin koulussa oli totuttu, Tarja Vuontela kertoo.

Aluekilpailuissa parhaiten menestyneet joukkueet mittelevät Fillarimestarin Suomen mestaruudesta Turussa ensi toukokuussa. Suomen voittajajoukkue pääsee kisaamaan syyskuussa 2010 Fillarimestarin EM- tittelistä Makedoniaan.

Fillarimestari eli viralliselta nimeltään FIA European Traffic Education Contest on kansainvälisen autoliitto FIA:n koordinoima liikenneturvallisuuskilpailu, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten liikenneturvallisuutta. Suomessa Fillarimestarin järjestää Autoliitto, ja SM-kilpailuihin osallistuu vuosittain reilu tuhat lasta ja Euroopassa noin 2 miljoonaa.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina