www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 25.9.2009  |

Paimion seurakunnan talous yhä kunnossa

Paimion seurakunnan kirkkoneuvostoa informoitiin tiistaina seurakunnan taloustilanteesta. Viesti oli rohkaiseva: Paimion seurakunnan talouden tila on erittäin hyvä, kun otetaan huomioon taloustaantuman laajuus ja verotulojen väheneminen.

Henkilöstömenojen kasvu on pysynyt hallinnassa. Ennakoimatonta kasvua ei ole ollut myöskään palvelujen ja tarvikkeiden ostossa. Seurakunnan tulos tulee olemaan kuluvaltakin vuodelta ylijäämäinen, vaikka vuosikate pienenee.

– Ylijäämäinen tulos yhdessä kassavarojen kasvun kanssa antaa hyvän lähtökohdan vuoden 2010 talousarvion valmisteluun ja vuosien 2011 ja 2012 taloussuunnitteluun, toteaa seurakunnan talouspäällikkö Tapio Yliluoma.

Tänä vuonna seurakunta investoi Rantalan leirikeskuksen ja Mikaelintalon remonttien suunnitteluun, Rantalan rannan ruoppaukseen sekä vesi- ja jätevesihuoltoon. Talousarvion investointimenot eivät toteudu täysimääräisenä, koska Mikaelintalon remontti siirtyy ensi vuodelle ja hautausmaiden valaistus- ja käytäväremontit sekä muistolehdon ehostus vuosille 2011 ja 2012.

Rantalan leirikeskuksen majoitusrakennuksen peruskorjaus alkaa kevättalvella. Peruskorjauksen kustannuksiksi arvioidaan noin 450 000 euroa. Mikaelintalon toimitilaremontin laajuutta ja ajankohtaa pohditaan vielä.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina