|
Maljamäen palon sammutukseen osallistui peräti kuuden lähiseudun palokunnan henkilöstöä. |
|
Raju tulipalo tuhosi lauantai-iltana maatilakiinteistön päärakennuksen ja erilliset sauna- ja varastorakennukset Paimion Maljamäessä. Tuhoutuneesta varastorakennuksesta löydetty palon uhri, vuonna 1942 syntynyt mieshenkilö on tunnistettu kiinteistön omistajaksi, ja poliisi epäilee häntä palon sytyttäjäksi. Palopaikalla mittavaan sammutustyöhön osallistui kaikkiaan nelisenkymmentä palomiestä ja kalustoa peräti kuudesta kunnasta. Toimintaa johtaneen Sauvon palopäällikkö Pekka Koivusalon mukaan lisäpalokuntia hälytettiin välittömästi, kun hätäkeskus välitti tiedon siitä, että tulessa on kolme eri rakennusta. Enimmillään paikalla oli sammutusyksikköjä Paimion ja Sauvon lisäksi Piikkiöstä, Kaarinasta, Halikosta ja Salosta. Yksin säiliöautoja oli seitsemän. Ohikulkijan ilmoitus tulipalosta tehtiin aluehälytyskeskukseen kello 16.05. Koivusalon mukaan tilanne palopaikalla saatiin hallintaan muutamassa tunnissa. Savusukeltajat löysivät palon uhrin ulkorakennuksesta pian sen jälkeen, kun palopaikalle saatiin tieto siitä, että rakennuksissa saattaa mahdollisesti olla uhreja sisällä. Palokunnan saapuessa paikalle kaikki rakennukset olivat ilmiliekeissä ja poliisitutkinnasta myönnetään, että palo näyttää saaneen alkunsa palavien nesteiden avulla. Varokäyntejä vielä alkuviikollakin Palokunnat hälytettiin Maljamäkeen vielä sunnuntaiaamuna, koska paikalta näkyi edelleen savua. Päivystystä on jatkettu palopaikalle vielä alkuviikollakin. Tilan päärakennus leimahti uudelleen liekkeihin tiistaina iltapäivällä, ja Koivusalon mukaan vielä samana iltana oli tarkoitus kaivinkoneen avulla hajottaa palopesäkkeet lopullisesti. Maljamäen
kaltaisia suurpaloja ei Peimarin seudulla ole kovin usein tapahtunut.
Viimeisin seutukuntaa järkyttänyt suurpalo tapahtui Piikkiössä
muutama vuosi sitten. Koivusalo kertookin, että sammutus- ja pelastustyön
sujuvuutta ja käytännön kokemuksia käydään
läpi sammutustöihin osallistuneiden kanssa yhdessä ja erikseen
sekä Paimiossa että Sauvossa. |
|
|
|
Kari Viljanen jää eläkkeelle hyvillä mielin. Palopäällikön läksiäisiä juhlitaan tänään torstaina asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kesken. Huomenna ovat vuorossa työpaikan sisäiset kahvittelut. -Olen tehnyt työtä toiveammatissani, ympärillä hyvä porukka ja fiksut luottamushenkilöt, Viljanen sanoo. |
|
- Yhteistyö seudun palokuntien kesken toimii nyt hyvin. Ennakkoluulot on voitettu, sanoo huomenna perjantaina eläkkeelle siirtyvä Kaarinan palopäällikkö Kari Viljanen. - Alueellisen yhteistyön myötä reviiriajattelu on poistunut, ja palopaikalle saadaan heti alkuvaiheessa paljon miehiä ja kalustoa. Vakinaista palokuntaa vuosikaudet johtanut Viljanen jakaa tunnustusta paitsi omalle väelleen myös seudun vapaapalokunnille. - Työhön sitoutuminen on sopimuspalokunnissa korkealla tasolla, ja liikkeelle lähdetään todella nopeasti, hän kiittelee. Kokemus on kaikkein tärkeintä Turun Snellmannin kansakoulua käydessään Kari Viljanen katseli luokan ikkunasta, kun palomiehet harjoittelivat vastapäisen paloaseman pihamaalla. Mielenkiinto virisi, ja hän liittyi Turun VPK:n nuoriso osastoon. Innostus oli pysyvää laatua, ja joitakin vuosia myöhemmin hän pääsi palomiesharjoittelijaksi Turun palolaitokselle. - Aloitin kesäpoikana keskuspaloasemalla vuonna 1962, kertoo alalla 37 vuoden työrupeaman tehnyt Viljanen. Puolet työvuosistaan hän vietti Turussa. Jälkimmäisen puolisko on vierähtänyt Kaarinan palopäällikön virassa. Päällystötehtävien edellyttämät opinnot Viljanen suoritti työn ohessa. - Nykyisin voi heti lukion jälkeen mennä ammattikorkeaan opiskelemaan paloinsinööriksi. Ennen systeemi oli sellainen, että alan työkokemusta piti olla useita vuosia ennen kuin oli mahdollista hakeutua paloesimieskurssille. Viljanen näkee uudessa järjestelmässä monia hyviä puolia, mutta katsoo kuitenkin, ettei johtotehtävissä mikään ole yhtä tärkeää kuin monivuotinen käytännön kokemus. - Pelkään, että alalle tulee henkilöitä, jotka eivät tunne vaaroja, vaan laittavat miehiä sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei pitäisi mennä. "Yhtään asemaa ei laiteta kiinni" Kari Viljanen aloitti Kaarinan palopäällikkönä vuonna 1984. Tuolloin palolaitoksen vahvuuteen kuului 11 vakituista työntekijää. Nyt heitä on kanslisti mukaan lukien 31. Määrää on kasvattanut muun muassa sairaankuljetusten siirtyminen palolaitokselle, väestöpohjan suureneminen sekä lisääntynyt lähtöjen määrä. - Viime vuonna meillä oli noin neljäsataa pelastustoimen tehtävää. Kaarinassa teimme lähes 250 keikkaa ja Piikkiössä ja Turussa kummassakin noin 75. Piikkiön ja Kaarinan välinen ostopalvelusopimus toimii Viljasen näkemyksen mukaan nykyisin hyvin. - Piikkiön suunnalla on yhä jonkin verran vastustusta, mutta nähdäkseni selvä enemmistö Piikkiön päättäjistä on yhteistyön kannalla. Resursseja on näin enemmän, mikä korostuu esimerkiksi silloin, kun hälytys tulee kesken työpäivän. Piikkiöläisiä on mietityttänyt myös palotoimen uusi hallintomalli, jossa vastuu alueellisen pelastustoimen hallinnosta siirtyy Turun kaupungille. - Yhtään paloasemaa ei pistetä kiinni, yhtään autoa ei siirretä eikä muutenkaan kalustoja heikennetä, rauhoittelee Viljanen ja toteaa uudistukseen liittyvän paljon turhia pelkoja. Eläkkeelle siirtyvä palopäällikkö vakuuttaa myös, että alueen vapaapalokunnilla riittää jatkossakin töitä. - Kymmenen,
viidentoista vuoden kuluttua sopimuspalokunnilla on niin paljon keikkaa,
etteivät ne edes halua tehdä kaikkea, hän ennakoi. |
|
Sähkeet |
|
Tuula Ruuskasen poika syntyi 1.1.2003 ja oli tämän vuoden ensimmäinen vauva Piikkiössä. |
|
Viime vuonna syntyi Paimiossa 96, Piikkiössä 66 ja Sauvossa 26 vauvaa. Luvut ovat Tilastokeskuksen ennakkotietoja. Piikkiössä elettiin viime vuonna pienoista beibibuumia, sillä siellä syntyi peräti kahdeksan lasta enemmän kuin vuonna 2001. Sauvossa tulokkaita oli yksi enemmän ja Paimiossa kaksi vähemmän kuin vuonna 2001. Viime vuoden vauvat ja myös alkaneen vuoden ensimmäiset ovat tähtinä tässä numerossa. Biolämpökeskuksen piipusta nousee jo savua Paimiossa vietetään runsaan kuukauden kuluttua uuden biolämpökeskuksen avajaisia. Kotimaista, uusiutuvaa polttoainetta käyttävä lämpölaitos valmistuu pari kuukautta etuajassa, joten kattila ehtii olla hyötykäytössä jo kuluvalla lämmityskaudella. Paimion kaupungin ja Fortum Oy:n yhteishanke tulee maksamaan yli kolme miljoonaa euroa. Investoinnin on laskettu kannattavan, sillä biopolttoaine on tätä nykyä selvästi edullisempi lämmönlähde kuin raskas polttoöljy. - Jatkossa jopa 85 prosenttia Paimion kaukolämmöstä tuotetaan hakkeella, hakkuu- ja puujätteellä sekä turpeella. Vanhaa öljykattilaa joudutaan käyttämään biolämpökeskuksen rinnalla vain korkeimpien kulutushuippujen aikana, kertoo Paimion Aluelämpökeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tapio Kiviranta. Savu nousee piipusta Kiinteän polttoaineen kattila apulaitteineen on jo asennettu uuden lämpökeskuksen uumeniin. Laitoksen piipusta tupruava vaaleanharmaa savu kertoo meneillään olevasta koekäyttöjaksosta. - Kaikki näyttää erittäin hyvältä. Uskon, että paimiolaiset voivat olla hankkeeseen tyytyväisiä, Kiviranta sanoo. Teholtaan uusi yksikkö on yhdeksän megawattia. Tehoa tarvitaan paljon, sillä kaukolämmön liittymisaste on Paimiossa erittäin korkea, yli 90 prosenttia. - Hieman
kauempana keskustasta on joitakin kiinteistöjä, jotka voisivat
vielä liittyä mukaan. Tällöin jouduttaisiin kuitenkin
rakentamaan uusia putkistoja, mikä tietää aina lisäkustannuksia,
Kiviranta toteaa. Biolämpökeskushankkeen pääurakoitsija
on turkulainen Noviter Oy. |
|
Urheilu |
|
Yritys avasi kevätkauden tappiolla ja voitolla Paimion Yrityksen ensimmäinen ottelu miesten lentopallon 2-sarjassa joulutauon jälkeen sarjajohtaja VaU:ta vastaan Turussa tuotti tappion 1-3. Kotona toisessa ottelussa tuli Yritykselle melko kiihkeiden tunnelmien jälkeen 3-1 -voitto Naantalin VG-62:sta. VaU-Yritys 3-1 Paimion Yritys ei onnistunut toisellakaan kierroksella yllättämään sarjajohtaja Varissuon Urheilijoita. VaU oli kotonaan parempi erin 3-1 (28-26, 25-19, 18-25, 25-18). Ensimmäisellä kierroksella Paimiossa VaU vei ottelun puhtaasti 3-0, joten pientä muutosta voimasuhteissa Yrityksen eduksi on tapahtunut. Pahimpana kantona Yrityksen kaskessa varissuolaisista esiintyi tällä kaudellakin Raision Loimun mestaruussarjajoukkueessa pelannut Marko Rantanen, jonka vaikeat hyppyaloitukset ja 3 metrin todella kovat hyökkäykset tekivät tuhoisaa jälkeä Yrityksen kentässä. Ilman Mappea ottelulla olisi ollut täysin toinen luonne. Niin vain yksikin mies voi vaikuttaa lentopallossa pelin kulkuun. Yrityksen joukkueesta Janne Suomisen loistavat torjunnat olivat ehkä parasta paimiolaisittain. Yritys-VG-62 3-1 (25-22, 13-25, 28-26, 25-16) Ensimmäinen yhteenotto Yrityksen ja VG-62:n välillä syksyllä oli äärimmäisen tasainen huolimatta selvistä 3-0 lukemista Yritykselle. Tässä ottelussa sekä kotijoukkueella, että naantalilaisilla oli omat hyvät hetkensä ja ottelu oli kaikkiaan hieman sekava. Lopussa Yritys hallitsi hermonsa ja tilanteet paremmin ja otti 3-1 -voiton. Ensimmäinen erä oli pelillisesti parasta koko ottelussa. Molemmin puolin peli kulki mallikkaasti ja tasaisesti. VG-62:n torjunta laittoi lujasti hanttiin Yrityksen hyvin sujuneelle hyökkäyspelille. Aivan erän alussa Yritys karkasi jo neljän pisteen johtoon, jonka vieraat kuitenkin tasoittivat 10-10 tilanteessa. VG:n 15-13 johdon jälkeen Yritys otti jälleen ohjat käsiinsä ja hallitsi hienokseltaan erää loppuun asti. Janne Suominen ja Mikko Loponen erottuivat kotijoukkueesta ehkä parhaiten hyvällä hyökkäyspelillään. Toinen erä oli Yritykseltä täydellinen mahalasku. Viidessätoista minuutissa Naantali iski taululle lukemat 25-13. Pahimmillaan oli tilanne Paimiolle jo 6-20. Siitä erän lopussa joukkue sai hieman kaunisteltua lukemia. Pahiten petti Yrityksellä aloitusten vastaanotto. Kunnon nostoja ei saatu aikaiseksi ja hyökkäyspeli tyrehtyi sen myötä täysin. Naantali panosti rajusti aloitussyöttöihin ja se sekoitti Yrityksen pelin. Kolmas erä ratkaisi käytännössä ottelun. Erä oli rikkonainen. Pelaajien pinna paloi puolin ja toisin useammankin kerran ja päätuomari Martti Lempisellä oli täysi työ pitää pelin ohjaus käsissään. Erä eteni erittäin tasaisena. Suurimmillaan ero oli joko Naantalille tai Paimiolle kaksi pistettä ja sen toinen aina kuroi umpeen. Ensimmäisen eräpallon sai Naantali tilanteessa 24-23. Sen jälkeen eräpalloja oli molemmin puolin, kunnes Yrityksen onnistui päättää erä jatkopalloilla 28-26. Erä oli lievästi sanoen sekava, eikä taso noussut kovinkaan kummoiseksi. Jännitystä erässä oli kuitenkin sitäkin enemmän ja yleisökin lämpeni otteluun mukaan. Purnauksia tuli pelaajilta tuomioista molemmin puolin. Neljäs erä tuli Yritykselle kiivaan kolmannen erän jälkeen yllättäväkin helposti. VG putosi vauhdista tilanteessa 11-11. Tämän jälkeen teki pisteitä pääosin kotijoukkue. VG-62:n pelaaminen lopahti Yrityksen tiukkenevaan otteeseen. Selvä 25-16 lopputilanne toi ansaitun 3-1 voiton. Yrityksen peli ei ollut kauden parasta. Ensimmäinen ja neljäs erä oli tuttua Yritystä. Toinen ja kolmas eivät sujuneet totutusti. Onneksi tämäkin esitys riitti Naantalin nujertamiseen. Yrityksen puolelta esiin voi nostaa ensimmäisessä erässä onnistuneiden Suomisen ja Loposen lisäksi välillä mahtavasti väläytellyt hakkuri Petri Kari, sekä varsinkin puolustuksessa onnistunut Jussi Kurittu. Passari Ismo Pyöli rakenteli peliä totutun monipuolisesti. Naantalin selvä ykkösmies oli numero 13 Juha-Pekka Koskela. Hänen hyökkäystehonsa ja varmuutensa aiheutti Yritykselle eniten harmia. Lievä pettymys naantalilaisista oli joukkueen kapteenin Jari-Antti Hörkön esitys. Tuttua Hörkköä nähtiin vain väläyksittäin. Yritys saa seuraavaksi kotiotteluun Paimion kanssa sarjan kakkossijasta kilvoittelevan Perttelin Peikot. Peli pelataan sunnuntaina 2.2.2003 klo 15 keskuskoulun 1-salilla. Naisten lentopallon 4-sarja Yritys-Kosken Kaiku 3-0 (25-17, 25-12, 25-18) Yrityksen naiset pääsivät viimeisessä pelissään ennen joulutaukoa helpolla. Vieraaksi Paimioon tullut KoKa ei saanut peliään käyntiin koko pelin aikana ja alle tunnissa nuiji Yritys taululle puhtaat 3-0 -lukemat. Ottelusta ei ole paljoa mainittavaa. Yritys oli potkun edellä vastustajaansa. Paimiolaisten peli oli vieraita virheettömämpää. Hyökkäyspuoli oli myös vahvempaa. Kosken nuoret pelaajat eivät oikein pysyneet muun joukkueen vauhdissa ja siksi Kosken esitys oli epätasinen ja virheitä tuli paljon. Marttilan Murto-Yritys 1-3 (19-25, 25-16, 26-28, 22-25) Marttila oli selvä ennakkosuosikki Yritystä vastaan. Yrityksen naiset panivat kuitenkin kauden vahvimmalla esityksellään jauhot suihin kotijoukkueelle. Ensimmäinen erä oli hienokseltaan Yrityksen hallinnassa koko ajan ja lopputuloksena selvähkö erävoitto. Toisen erän tahtipuikkoa heilutti puolestaan kotijoukkue Murto. Yritys ei saanut kuvioitaan oikein kuntoon. Varsinkin aloitusten vastaanotto onnahteli toisessa erässä. Kolmas erä oli tasainen. Tarvittiin jatkopalloja, ennen kuin Yritys sai tuulettaa erävoittoa. Neljäs erä eteni myös tasaisena pitkään. Lopussa Paimio rutisti tarvittavat voittopisteet Marttilan sortuessa virheisiin. Paimiolaisista kaikki onnistuivat pelissä. Sari Rannikko löysi jälleen tutun tehokkaan iskupelinsä ja oli ehkä joukkueen tehokkain. Parasta Yrityksen pelissä kuitekin oli hyvä liikkuvuus, pelihuumori ja loppuun asti yrittäminen. Ottelussa oli todella pitkiä palloralleja. Vaikka pelattiin vain neljä erää, ottelu kesti silti lähes kaksi tuntia. Helge
Kujanen |
| Etusivulle |