|
| Kunnallislehti 22.1.2008 |
Sää ei vielä ole pilannut satotoiveita
| |
 |
| Tulevat kelit määräävät syysviljan kohtalosta. Toistaiseksi peltojen kärsimät vahingot ovat agrologi Soile Hännisen mukaan normaalin rajoissa. Alaskartanon pellolla vesi ei ole uhannut tukahduttaa viljaa. |
|
Syysviljojen kohtalo on tulevista keleistä kiinni. Mikäli säätila lämpenee tai äkkinäisesti pakastuu, kasvit ovat koetuksella. Tällä hetkellä kasvien kärsimät vauriot ovat agrologi Soile Hännisen mukaan vielä normaalin rajoissa.
– Oraat ovat olleet aikamoisessa liotuksessa, mutta sikäli tilanne on hyvä, että ilma on ollut viileä, Hänninen sanoo.
Hänninen luonnehtii alkutalven keliolosuhteita säilyttäviksi. Lämpimämpi keli olisi laukaissut kasvien kasvupyrkimykset.
– Jos lämpötila nousee yli viiden asteen, kasvien hengitys käynnistyy, mikä kuluttaa kasvin vararavintoa, Hänninen toteaa ja lisää, että veden alla kasvit ovat vaarassa tukehtua.
Vaaravyöhykkeessä ovat myös hedelmäpuut sekä marjakasvit.
– Etenkin vadelmalla on kevyt talvihorros. Se herää äkkiä, Hänninen sanoo.
Pakkanen puolestaan jäädyttäisi pelloilla makaavat vesilammikot jääkerroksiksi, joiden alla oraat selviytyvät huonosti.
– Pelloilla, joilla lapset ilakoivat, ei paljon satotoiveita ole, Hänninen toteaa.
Lue lisää lehdestä! |