www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 23.1.2009  |

Carmeninae ylsi voittoon

 
Lauluyhtye Carmeninaen leikkisä motto on: "Vierivä täti ei sammaloidu".

Piikkiöläinen naiskuoro Carmeninae on voittanut Turun Radion Kööriakatemia-kuoro-kilpailun. Carmeninae oli vahvimpien ennakkosuosikkien joukossa voitettuaan joulukuussa kilpailun ykkösvaiheen, jossa tuomariäänet ratkaisivat.

Piikkiöläiskuoro sai kappaleellaan Kulkuriveljeni Jan viime viikon perjantaina käydyssä yleisöäänestyksessä toiseksi eniten ääniä. Saatu äänimäärä yhdistettynä parhaisiin tuomaripisteisiin riitti kilpailusääntöjen mukaisesti voittoon.

Tapio Rautavaaran elämäntyötä kunnioittavassa kuoro-kisassa annettiin huimat 15564 ääntä. Niistä Naantalin Laulajien Ontuva Eriksson keräsi 23,7 prosenttia, Carmeninaen Kulkuriveljeni Jan 21,2 prosenttia ja Sekakuoro Kulkusten Rakovalkealla 20,4 prosenttia. Kisa oli erittäin tasainen, joten omaa suosikkikuoroa ja -tulkintaa kannatti äänestää. Piikkiöläisten voittomarginaali oli lopulta noin 125 äänen suuruinen.

Carmeninae-kuoron johtaja Elina Haavisto-Virtanen kertoo kuoron iloitsevan voitosta. Hän uskoo voiton osaltaan lisäävän kuoron tunnettavuutta, ainakin Varsinais-Suomessa.

– Se käsitys, mikä yleisöllä on meistä, muodostuu paitsi esityksistämme myös näistä sijoituksista ja niihin liittyvistä tunnustuksista, Haavisto-Virtanen sanoo.

Kuoro odottaa jo innoissaan Kööriakatemia-palkintoaan eli pääsyä kuorolaulun mestarikurssille Pasi Hyökin oppiin.

– Se on hieno juttu, ja mukavaa on sekin, että saamme esittää toiveita kurssin sisällöstä.

Voittoisa Kulkuriveljeni Jan -tulkinta tulee olemaan eräs keskeinen kappale Carmeninaen tulevalla cd:llä, joka julkaistaan kuluvan vuoden syksyllä. Kyseessä on kuoron ensimmäinen levy. Lisäksi täyspitkälle levylle on tulossa muun muassa kappale Kaikki paitsi purjehdus on turhaa sekä Carmeninae-laulajan Sari Venhon säveltämä ja sanoittama kappale.

Ystävänpäivänä 14. helmikuuta Carmeninae pitää Piikkiön seurakuntatalolla kaksi konserttia ystävyyden teemalla. Pääsiäisenä, hiljaisen viikon tiistaina on luvassa uusinta syksyn suositusta Hiljaisuus-illasta, jossa Carmeninaen ohella esiintyy Pyryharakat-tanssiryhmä Katri Kärpijoki-Elosen tanssikoulusta.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina