|
| Kunnallislehti 30.1.2009 |
Kyysilän sääukko harrastaa säätä huumorimielellä
| |
 |
| "Kyysilän sääukko" ei keleistä kavahda. Maskotin on veistänyt puusta paimiolainen kansantaiteilija Väinö Oja. |
|
Tuvan katolla tönöttää varsin vaatimattoman näköisiä vempaimia, jotka kuitenkin haistelevat tehokkaasti säätä, lämpötilaa, tuulta, sadetta, ilmanpainetta. Tulokset voi lukea kätevästi sisälämpimässä tietokoneelta.
Ulkoyksikkö päivittää mittaustietojaan kahden minuutin välein keskusyksikölle. Tupa on Kyysilässä, ja tiedot painottuvat siis aivan paikalliselle alueelle.
– Tällaiset harrastajalaitteet, joiden hinta lähtee paristasadasta eurosta, antavat jo varsin tarkkaa tietoa. Kolmellasadalla eurolla saa jo todella hyvän laitteiston kotikäyttöön, tuumailee Juha Tuominen, "Kyysilän sääukko".
Hänellä on siis yksityinen sääasema, eikä se ole Paimion Kalevan suunnalla edes ensimmäinen. Uran uurtaja oli Arto Suomi, joka perusti Kalevalle oman sääaseman reilut pari vuotta sitten, ja sen vuoksi Juha Tuominenkin innostui asiasta. Kolmaskin innostunut on hankkimassa lähistölle omaa sääasemaa kevään korvalla.
– Suunnitelmissa on että me kolme hankkisimme yhdessä vielä ukkostutkan tässä ensi kesän aikana. Se olisi Paimion ensimmäinen, lähin on tällä hetkellä Halikossa, Tuominen sanoo.
"Sääaseman" tiedot ovat kaiken kansan nähtävissä internetissä reaaliaikaisina. Vallitsevan säätilan voi myös tarkistaa netistä omin silmin, sillä sääasemalla on myös webkamera omalle tontille – ja linkkejä lukuisiin muihinkin webkameroihin.
– Paimiossa niitä ei ole vielä kovin monta. Kurkistan aina netistä Paipin webbikamerasta, paljonko hiihtoputkessa on porukkaa ennen kuin lähden sinne hiihtämään, Tuominen havainnollistaa.
Sivustoa tutkaillessa huomaa, että se on tehty pilke silmäkulmassa. "Sääukko" kertoo todellisen sään mutta huomauttaa että "ennustetta ei pidä käyttää kesä- tai talvijuhlien suunnitteluun, sillä emme vastaa poikkeavista sääoloista". Ja jos sattuu niin että säätiedot eivät joskus päivitykään, sääukko on voinut vetäistä töpselin pois seinästä.
"Kyysilän sääukon" kotisivujen osoite on www.kolumbus.fi/juha.tuominen, ja sinne löytyy linkki nyt myös Kunnallislehden nettisivuilta. Sivun löytää helposti myös googlettamalla "Paimion sää".
Lue lisää lehdestä! |