www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 9.1.2009  |

Ossipekka Lehtonen viihtyy Ruotsin Allsvenskanissa

Joulunpyhinä kotipuolessa piipahtanut paimiolaiskiekkoilija Ossipekka Lehtonen on pelannut kuluneen kauden Ruotsin toiseksi ylimmällä sarjatasolla, Allsvenskanissa.

Lehtonen on kotiutunut Tukholman eteläpuolella olevaan Oskarshamnin pikkukaupungin joukkueeseen erinomaisesti, ja nauttii naapurimaan "Mestiksessä" pelaamisesta.

– Peliaikaa on tullut hyvin ja vastuuta ylivoimissa. Pisteitäkin on tullut ihan mukavasti tehtyä, joskin aikamoista vuoristorataa kausi on ollut sekä itseltäni että koko joukkueelta, Lehtonen summaa kulunutta syksyä.

Viime kauden päätteeksi Tampereen Tapparassa SM-pronssia napannut Lehtonen lähtikin hakemaan Ruotsista juuri vastuullisempaa roolia kentällä. SM-liigassa Tapparan lisäksi Rauman Lukkoa edustanut Lehtonen on esittänyt melko hyviä otteita IK Oskarshamnin ykkös- ja kakkoskentällisissä. Joulun alla laitahyökkääjän pistesaalis on 28 pelatussa ottelussa 7+6. Tällä saldolla mies löytyy joukkueen sisäisen pörssin viidenneltä sijalta. Oskarshamn majailee 16 joukkueen sarjassa sijalla 11.

– Pieneksi seuraksi menestys on ihan odotettua. Emme uskoneetkaan ennen kautta, että tosissamme voisimme haastaa sarjan isoja joukkueita, kuten Leksandia tai Malmö Redhawkseja, Lehtonen sanoo.

"Kovatasoinen sarja"

Lehtosen mukaan Allsvenskanin kova taso hieman yllätti. Sarjassa on useita entisiä NHL:n ja Elitserienin pelaajia ja pelin tempo on kova. Suomen Mestistäkin Lempäälän Kisan ja Kajaanin Hokin riveissä pelanneen Lehtosen mukaan Allsvenskania ja Mestistä ei voi laittaa samalle viivalle.

– Kotiotteluissamme käy kolmisentuhatta katsojaa, kun Mestiksessä luku on parhaimmillaan joitakin satoja tai tuhat. Fanikulttuuri on erilaista kuin Suomessa – verrattavissa keskieurooppalaiseen jalkapallokulttuuriin. Kentällä on kiva pelata, kun hallissa on hyvä fiilis, Lehtonen kertoo.

Muutenkin Oskarshamnin kaupunki ja joukkue miellyttävät Lehtosta. Kaupungissa on 30 000 asukasta ja fanit rakastavat joukkuettaan.

– Asiani on Oskarshamnin organisaatiossa hoidettu paremmin kuin missään aiemmassa joukkueessani. Myös joukkuetoverit ovat ottaneet todella hienosti vastaan – vaikka olenkin suomalainen, Lehtonen hymyilee.

Sopeutumista ovat helpottaneet joukkueen kolme muuta suomalaispelaajaa; Eetu Qvist, Ville-Vesa Vainiola ja Petri Tähtisalo. Lehtonen lähti Ruotsiin heinäkuussa ja käväisi vasta nyt ensimmäistä kertaa lomalla Suomessa.

– Edessä on vielä pitkä kevätkausi ennen kesälomia. Ensi kauden joukkueesta ei vielä ole tietoa, hän toteaa.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina