www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 13.1.2009  |

Peurakanta kasvanut paljon kymmenessä vuodessa

 
Lähestyvä koiran haukunta ja radiopuhelimen tilannetiedot saivat Marko Perkkiön valmistautumaan kaatoon, mutta peurat eivät tulleet ampumaetäisyydelle.

Peurakannat ovat kolminkertaistuneet Paimion Sauvon alueella kymmenen vuoden aikana, vaikka metsästystäkin on lisätty.

– Meillä on suunnitelmissa, että peurakannan rakenteeseen saataisiin sellaisia muutoksia, ettei kanta kasvaisi enää. Tämä tarkoittaa kaatojen kohdistamista enemmän naaraisiin, kertoo Paimionlahden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Marko Perkkiö.

Kerran vuodessa sauvolaiset seurat Riistanhoidon ja metsästysammunnan harrastajat ry ja Sauvon Merikulman metsänkävijät ry järjestävät yhteisen peurajahdin. Vuosittainen yhteisjahti pidettiin viime lauantaina Sauvossa.

Tutkimuksen mukaan 80 prosenttia suomalaisista hyväksyy metsästyksen. Vaikkei maanomistaja metsästäisi itse, hän vuokraa maansa yleensä seuralle.

– Maanomistaja voi pidättää itsellään mahdollisuuden metsästää pienriistaa omilta mailtaan, muttei ketään ajeta pois omasta metsästä, vaikkei pienriistan oikeutta olisi sopimukseen kirjattukaan, kertoo Perkkiö.

Vuokraa ei normaalisti makseta rahana, vaan esimerkiksi Rehumiehet jakavat maanomistajille vuosittain jauhelihaa sekä lisäksi kaatolihaa niille, joiden maalle hirvi kaatuu. Joka kolmas vuosi pidetään myös peijaiset, joissa on tarjolla hengen ja ruumiin ravintoa.

Perkkiö tietää, että maanomistajien ja seurueiden välillä on toisinaan erimielisyyksiä.

– Metsästämässä pitäisi olla maanomistajan ehdoilla, yhteistyötä tehden. On selvää, ettei maanomistaja uusi vuokrasopimusta seuran kanssa, jos erimielisyyksiä ei saada ratkottua.

Lue lisää lehdestä!

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina