www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 9.1.2009  |

Seudun väkiluku kasvoi

Väkiluvun kasvu oli vuonna 2008 merkittävää kaikissa Peimarin kunnissa ja Kaarinan kaupungissa. Prosentuaalisesti eniten väkimääräänsä kasvatti Sauvo, jossa Tilastokeskuksen väkilukuarvion mukaan oli vuoden 2008 päättyessä 3 024 asukasta. Kasvua edellisen vuodenvaihteen tilanteeseen nähden on peräti 2,5 prosenttia.

Piikkiössäkin yllettiin huomattavaan kasvuun. Vuoden 2008 päättyessä piikkiöläisiä oli Tilastokeskuksen arvion mukaan 7 559 eli 2,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Koska väkiluku lisääntyi selvästi myös Kaarinassa, ylittää Piikkiöllä laajentuneen Kaarinan väkiluku kirkkaasti 30 000 asukkaan haamurajan. Tilastokeskuksen arvion mukaan kaarinalaisia on vuoden 2009 alkaessa 30 334.

Paimiossakin hyvä kehitys

Paimiolaisten määrä kasvoi vuoden 2008 aikana 132 hengellä. Paimion kasvuprosentiksi tulee näin ollen 1,3. Vuoden 2008 päättyessä paimiolaisia oli 10 142.

Nykyisellä asukasluvullaan Paimio on Turun seudun kuudenneksi suurin kunta. Edellä ovat Turku, Kaarina, Raisio, Naantali ja Lieto. Edellä mainitut luvut ovat ennakkotietoja, jotka perustuvat vuoden 2008 tammi-marraskuun lukuihin.

Tilastokeskuksen lopullinen laskenta, jossa myös joulukuun luvut ovat tarkkoja, valmistuu 22. tammikuuta. Kun väkilukujen lisäykset lasketaan yhteen, kasvoi Peimarin kuntien ja Kaarinan yhteinen asukasmäärä viime vuonna 612 hengellä. Kaarinassa väki lisääntyi 249 hengellä, Piikkiössä 157 hengellä, Paimiossa 132 hengellä ja Sauvossa 74 hengellä.

Kyseisten kuntien alueella – joka on samalla Kunnallislehden levikkialue – asuu tätä nykyä 43 500 henkeä. Luku vastaa suomalaisen keskisuuren kaupungin väkimäärää.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina