|
- Koiran kouluttaminen tapahtuu leikin avulla, kertoo vanhempi konstaapeli Erja Setälä, joka on jo ehtinyt opettaa Huukon sisäsiistiksi sekä tulemaan luokse käskettäessä. |
|
Kaarinan kihlakunnan poliisilaitos on ensimmäisenä pienempänä poliisilaitoksena Suomessa saanut oman huumekoiran. Lähi- ja nuorisopoliisiryhmän käyttöön tuleva huumekoira on nimeltään Huuko ja rodultaan labradorinnoutaja. Yhdeksän viikon ikään ehtinyt Huuko esiteltiin eilen torstaina tiedotusvälineille Kaarinan poliisilaitoksella. Huuko osoittautui vilkkaaksi pentukoiraksi, jota toimittajien reput ja laukut kiinnostivat kovasti, vaikka koulutus vainukoiran tehtäviin on vielä edessäpäin. - Huuko syö hyvin ja nukkuu erittäin vähän, naureskeli koiran ylläpidosta vastaava vanhempi konstaapeli Erja Setälä. Tositoimiin Huuko pääsee runsaan vuoden kuluttua, mikäli se sitä ennen läpäisee huumekoirilta vaadittavat testit. Ensi kesään saakka Huuko tekee lähinnä pr-töitä sekä osa-aikaisen valokuvamallin hommia. - Olemme jo käyneet Huukon kanssa parissa koulussa esittäytymässä. Nuoret tuntuvat suhtautuvan koiraan selvästi positiivisemmin kuin poliisiin, vitsaili lähi- ja nuorisopoliisiryhmää vetävä ylikonstaapeli Jorma Lampinen. Lampinen uskoo, että Huukolla tulee olemaan huumeiden käyttöä ennaltaehkäisevä vaikutus koko kihlakunnassa. - Kynnys
ensimmäiseen kokeiluun on varmasti korkeammalla, kun tiedetään,
että poliisilla on mukanaan huumekoira. Esimerkiksi nuorten bileissä
koira saa jo oven aukaisun yhteydessä vainun mahdollisista huumeista.
Myös liikenneratsiassa pelkkä auton oven avaaminen usein riittää. |
|
|
|
Tulevien ekaluokkalaisten vanhemmat katsovat, että Paimion kaupungilla pitäisi olla varaa kouluavustajien palkkaamiseen helpottamaan suurten luokkaryhmien paineita. Lähetystön vastaanotti sivistysjohtaja Jyrki Koski. |
|
Varsin nihkeän vastaanoton sai paimiolaisten tulevien ekaluokkalaisten vanhemmista koostunut lähetystö kouluvirastolla tiistaina. Seitsenhenkinen ryhmä perää kaupungilta satsausta kouluavustajien palkkaamiseen suuriksi paisuneiden oppilasryhmien paineiden helpottamiseksi ja opettajien jaksamisen tueksi. Lähetystössä oli edustettuna Hanhijoen, Jokelan ja Vistan koulujen vanhempia, joilla oli esittää 114 allekirjoitusta ajatustensa tueksi. Allekirjoittajia oli myös Kriivarin koulun vanhemmista. Nimiä on kerätty ovelta ovelle ja vanhempainilloissa. Hanna Lähde Hanhijoelta ojensi avustajatoivomuksen sivistysjohtaja Jyrki Koskelle. Kosken mukaan kunnalla ei ole velvoitetta järjestää yleisavustajia ja koulutoimen strategiassa vähäisten varojen painopiste on haettu muualta, ennen kaikkea pätevän opettaja-aineksen puolelle ja tuntikehyksen nostamiseen. Ryhmäkoon yläraja on nyt 25, mutta pitkällä aikavälillä Paimion tavoite on saada se 23:een. - Avustajia on periaatteessa mahdollista saada työvoimatoimiston kautta, koulutoimella ei ole sitä varten budjetoitua määrärahaa, Koski sanoi. Painetta ylemmäs Lähetystön edustajat arvelivat avustajien saamisen vapauttavan opettajia paremmin pedagogiseen työhönsä ja toimivan ensiapuna poikkeuksellisen suurten ikäryhmien kohdalla. Opettajien keskuudessa avustajien saamista on katsottu myönteisesti. Lähetystö ei pitänyt avustajien palkkausta niin suurena kulueränä, etteikö sitä voitaisi kaupungin talouteen suhteuttaa. Yhden avustajan vuosikustannus on 10.500 euron luokkaa. Kosken mukaan rahaa ei budjetissa ole ja koulutoimi on juuri saanut tiedon 66.000 euron yllätyslaskusta kun Turku on jättänyt viideltä vuodelta laskuttamatta erityisopetuksen sopimukseen perustuvia maksuja. Niiden kattamiseen tarvitaan valtuustopäätös määrärahojen ylityksestä. Lähetystö
toivoi, että vanhempien viestin tuella joka tapauksessa hätisteltäisiin
"ylempiä tahoja". Koski lupasi viedä asian rehtorien
kokoukseen, mutta ei ollut optimistinen sen etenemiseen. Esitys oli osoitettu
koulutoimenjohtajan lisäksi koulutuslautakunnalle, joka käsitellee
sitä vielä ennen kesätaukoa. Lähetystöstä
todettiin, että asian etenemistä seurataan ja tuetaan. |
|
Sähkeet |
|
Helpottuneina
siitä, että kirjoitukset ovat onnellisesti takana, tytöt |
|
Paimion lukiosta tänä keväänä erittäin hyvillä arvosanoilla kirjoittivat abiturientit Kaisa Mäkelä ja Silva Nurmio. Molemmat kirjoittivat viisi laudaturia ja yhden eximian. Kaisalla laudaturit tulivat äidinkielestä, ruotsista, ranskasta, pitkästä matematiikasta ja reaalista, eximia tuli englannista. Silva puolestaan kirjoitti laudaturit äidinkielestä, saksasta, ruotsista, englannista ja lyhyestä matematiikasta, hänellä ainoa eximia tuli reaalista. Tytöt kertovat etteivät käyttäneet mitään erityisiä keinoja hyvien arvosanojen saamiseksi vaan arvosanat ovat tulosta koko lukioaikana tehdystä työstä. Kaisa aloitti kirjoitusurakan jo syksyllä, jolloin hän kirjoitti äidinkielen ja ruotsin pois alta. Silva kirjoitti kaikki kuusi ainetta keväällä. Hän kertoo tehneensä lukulomaa varten lukupäiväkirjan, jonka avulla hän aloitti lukemisen. Lue lisää
lehdestä! |
|
Urheilu |
|
Maakunnan koululaiset rasteilla Paimiossa Paimio sijoittui hienosti joukkuekilpailun kolmanneksi Koululiikuntaliiton Varsinais-Suomen piirin suunnistuskilpailuissa, jotka käytiin keskiviikkona Hanhijoen koulun maastossa Paimiossa. Mynämäki vei joukkuekilpailun voiton melko ylivoimaisin pistein. Piikkiö oli kymmenes. Sauvon koululaiset eivät tällä kertaa osallistuneet kisaan. Henkilökohtaiseen kultamitaliin ylsivät muun muassa paimiolaiset Jaana Sipponen ja Henna Reponen. Hopeaa sarjassaan saalisti mm. Essi Hjelm Piikkiöstä ja pronssia Tommi Reponen, Matleena Lindeqvist ja Tiia-Maria Helminen Paimiosta Joukkuekilpailussa oli mukana koululaisia parista kymmenestä varsinaissuomalaisesta kunnasta. Osanottajien kokonaismäärä kisassa oli noin 170 ikäjakauman ollessa 10-18 vuotta. Peruskoululaisten lisäksi rasteja kiersi kauniissa kevätsäässä pari kymmentä lukiolaista. Kisat käytiin 2-5,6 kilometrin pituisilla radoilla, jotka oli laatinut paimiolainen Markku Sipponen. Paimion koululaitoksen ja opettajien ohella kilpailujen järjestelyistä vastasi Paimion Rasti. Tulokset: Kuntien välinen
joukkuekilpailu: 1) Mynämäki 111 2) Halikko 66 3) Paimio 61...
10) Piikkiö 15 |
| Etusivulle |