Kunnallislehti 31.5.2005
   

Soini Santala, Niilo Suokko, Jarmo Lehto ja Olli Saaristo muodostivat Hakan historiatoimikunnan, jonka tukeen historiikin kirjoittaja, suomen kielen opiskelija Laura Santala saattoi nojata.


Haka julkisti ja juhli historiaansa

Paimion Haka teki paimiolaista urheiluhistoriaa julkistaessaan lauantaina ensimmäisen paimiolaisen urheiluseuran toimittaman historiateoksen. Päivällä julkistettu teos Pallo jalassa - kiekko lavassa teki osuvasti kunniaa myös illan virallisille 50-vuotisjuhlille, joita vietettiin Tillintuvalla.

Juhlaan ja teoksen julkistamistilaisuuteen osallistui useita Hakan historian ja myös nykypäivän merkkihenkilöitä; pelaajia, valmentajia, talkoolaisia, ja myös moninaisten luottamustehtävien vastuuhenkilöitä, aina seuran perustajajäsenistä lähtien.

Hakan puheenjohtaja Jari Tranberg korostikin sekä kirjan julkistamistilaisuudessa että iltajuhlassa vapaaehtoisten tekijöiden merkitystä. Seurasta on kuluneina vuosikymmeninä puurrettu harrastajavoimin tarmonpesä, jonka toiminnassa tänä päivänä on mukana satoja pelaajia niin KHT Soikan nurmella kuin OP-Areenan kaukalossa.

- Sisulla ja sydämellä, kuvasi työtä puheenjohtaja Tranberg, joka korosti vapaaehtoisten tekemän seuratyön merkitystä myös lasten ja nuorten kasvatuksessa.

Hakan perustajajoukosta 50 vuotta sitten nousi esille yksi mies: Paavo Laitinen toimi paimiolaisen jalkapallojoukon isänä ja ensimmäisenä johtajana. Perustamiskokoukseen silloiseen Kauppaosuuskunnan kahvilaan kokoontui parikymmentä nuorta miestä, mutta Paavo oli joukossa ainoita täysi-ikäisiä, ja hänestä tehtiin myös seuran puheenjohtaja.

Paavo Laitisen perässä muita muistojen kultaamia nimiä puheenjohtajien ketjussa ovat Markku Ernola, Heikki Heinonen, Heikki Luukko, Jouko Pitkänen, Esko Alho, Erkki Falck, Niilo Suokko ja nykyinen puheenjohtaja Jari Tranberg. Heistä monet ovat tuttuja paitsi taustatehtävistä myös kentältä ja kaukalosta.

Esimerkiksi Heikki Heinonen tunnetaan Hakan jääkiekkotoiminnan isänä. Esko Alho puolestaan on Hakan maskottien Kilun ja Samin ideoija. Molemmat hahmot on piirtänyt Mauri Kunnas.
   


Timo Santanen ajaa suvella 30-luvun mallin Jaguarilla eikä ota paineita.


Hei, mikä toi oli!

Heti se erottuu, nimittäin 30-luvun loppupuolen mallinen Jaguar. Tuntuu kuin se hieman hymyillen vilkuilisi nykyisiä toisiaan muistuttavia peltilaatikoita Paimion keskustassa. Jukupliuta, että ennen oli autoissa tyyliä ja tatsia!

Timo Santanen tyyrää lippis päässä ja pysäköi.

- Yöksi laitan aina ovet lukkoon. Tämä on rekisteröity kahdelle. Olutkori mahtuu takapenkille, ja jos sen siihen jättää, kannattaa silloinkin ovet lukita.

Avoauton kuskin pipo ei ole tiukalla, eikä lippis, saati jutut.

- Ajelu on tämmöistä leppoisaa. Tuhat tai pari tuhatta kilsaa tulee vuodessa mittariin. Joka vuosi auto on ajossa, nyt katsastettu syksyllä. Sen voin sanoa, ettei takalasin pyyhkijä toimi, Santanen letkauttaa.

Hän kertoo, ettei alkuperäisiä tämän mallin autoja ole tehty kuin pari sataa. Tämäkin on jäljitelmä, joita on jo enemmän, wolkkarin osille paljolti tehty.

Viisi vuotta paimiolaisena viihtynyt Santanen sanoo Jaguarin ainoaksi autoharrastuksekseen, sen lisäksi löytyy kyllä moottoripyörä ja pari muuta kaksipyöräistä. Jaguar ei ole museoauton statuksella, vaan siitä on käyttömaksu vuosittain maksettava vähäisestä käytöstä huolimatta. Jaguar hymyilee, porisee, livahtaa Vistan vilinään. Kesä on tullut kun kerran avoauto näkyy.
     



Sähkeet
   

Kirjaston ulkopatsaasta kansalaiskeräys

Paimion sivistystyön lautakunta on päättänyt pannan alulle rahankeräyksen patsaan tai taideveistoksen saamiseksi kirjasto-kaupungintalon sisääntulo- tai torialueelle. Lääninhallitukselta pyydetään lupa kansalaiskeräyksen suorittamiseksi ja nimetään asiaa hoitava toimikunta. Suunnitteluarkkitehti Pia Helin selosti lautakunnalle kirjasto-kaupungintalon rakennussuunnittelun etenemistä sekä väri- ja materiaalivalintoja rakennuksen sisä- ja ulkotiloihin. Kaupungin jo omistamaa taidetta voi entiseen tapaan laittaa esille toimisto- ja kokoustiloihin. Mahdollisiin uusiin taidehankintoihin ja esille panoon voidaan käyttää arkkitehdin asiantuntemusta. Uusi kirjastorakennus todettiin jo itsessään taideteokseksi, joten jo olemassa olevaa taidetta ei sijoiteta kirjaston asiakastiloihin.


Kirkollinen elämä esillä Sauvossa

Sauvon museon kesänäyttelyt kytkeytyvät tänä vuonna kirkollisiin teemoihin. Vuosi 2005 on kirkon 850. juhlavuosi, sillä kirkollisen elämän alkuna pidetään vuotta 1155, jolloin Suomeen tehtiin ensimmäinen ristiretki. Sauvon päänäyttelynä on Kirkollista elämää Sauvossa ja Karunassa. Siinä käsitellään mm. kirkkorakennusten ja esineistön historiaa, pappilaa sekä kirkollisia toimituksia.

Lisäksi esillä on Jaakko Haavio -kiertonäyttely, joka paneutuu kirkkoherra-kirjailijan vähemmän tunnettuun puoleen kuten veistoharrastukseen, sekä Arja Siivosen Rakkaat pyhät kuvat, mm. ikoneita. Museo on auki 14.8. saakka ke-su klo 13-17 ja teatteri-iltoina klo 19 asti.
     



Urheilu
   

Rastin suunnistuskesä alkuun myötätuulessa

Paimion Rastin Katri Kerkola voitti ensimmäisen aikuisten sarjan SM-mitalinsa Orivedellä pari viikkoa sitten järjestetyissä pitkän matkan SM-kisoissa. Katri voitti pronssia naisten 15 km:n kisassa. Voiton otti Heli Jukkola minutin erolla Vroni König-Salmeen. Toinen Rastin edustaja Mirkka Salmelin sijoittui sijalle 19.

Rastin sveitsiläisvahvistus Benno Schuler oli miesten pitkän kisan kisan neljäs ja vain seitsemän sekuntia erotti miehen hopeamitalista. Kisan voitti Petteri Muukkonen. Markus Lindeqvist oli sijalla 15.

Rastin suunnistajien voimin Paimio voitti tiistaina Salon seudun kuntasuunnistuskisan, joka järjestettiin Salossa Kiskontien varrella. Voitto oli selvä, sillä pääsarjoista tuli kaksoisvoitot. Miehissä kärjessä olivat Janne Virtanen ja Jaakko Röytiö. Inga Dambe ja Milla Vehkaoja johtivat naisten sarjaa. Nuorten sarjoissa voiton ottivat Henna Reponen, Aleksi Parttimaa ja Niko-Petteri Salo.

Toinen Salon seudun yhteinen suunnistustapahtuma, Salon Seudun Rastiviesti, kisataan tiistaina 7.6. Tulevana viikonvaihteena Satu Vesalainen edustaa Rastia PM-kisoissa Norjan Telemarkissa. Katri Kerkola on joukkueen ensimmäinen varaedustaja.
     

  
Etusivulle