www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 9.5.2006  |

Kaarlon malja lähti enkeleiden mukaan

 
Kaarlon maljan vei tänä vuonna Reiskan Enkelit.

Jo perinteeksi muodostunut Kaarlon malja -salibandyturnaus pelattiin taas edellisviikonloppuna reippaissa tunnelmissa.

Joukkueita oli mukana ilahduttavan paljon, kymmenen kappaletta ja kauimmat olivat tulleet pelaamaan aina Kemiöstä asti.

Koko päivän kestäneen turnauksen voiton ja Kaarlon maljan jälleen vuodeksi sieppasi muun muassa Nokian työntekijöistä koostunut sekajoukkue Reiskan Enkelit. Joukkue oli lisäksi ainoa, joka pelasi kahdella naisvahvistuksella.

Täpärässä finaalissa Enkelit voittivat kaarinalaisporukan Kesämäen Pelicansit luvuin 4-3, joten voitto ei ollut ilmiselvä. Reiskan Enkeleiden peli hieman takkusi alkulohkoissa, jolloin Kesämäen Pelicans voitti yhdellä maalilla. Peli saatiin kuitenkin sujumaan jo välierissä, joissa Enkelit voittivat paikallisista herroista koostuvan joukkueen Putka Brosin luvuin 0-1.

Kolmanneksi sijoittui luvuin 5-2 piikkiöläisjoukkue Hepojoen Dynamo ja neljännen sijan vei Putka Bros, joka päihitti dynamot alkuerissä luvuin 0-1. Salibandycenterissä pelatussa turnauksessa peliaika oli 15 minuuttia. Finaalissa aika tuplaantui. Nopeatahtisissa peleissä nähtiin hyvää yhteishenkeä, vaikka tunteet joukkueiden välillä ajoittain hieman kuumenivatkin.

Kaarlon maljan tulokset:

1) Reiskan Enkelit
2) Kesämäen Pelicans
3) Hepojoen Dynamo
4) Putka Bros
5) TAI
6) Vähäsillan Tiikerit
7) Asema
8) Maanantaivuoro
9) Smurffit
10) Kiilat

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina