www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 12.5.2006  |

Piikkiö vähentää keittiöidensä lukumäärää

 
Toiminnan keskittämisellä tavoitellaan säästöjä.

Piikkiön kunta karsii valmistuskeittiöidensä määrän seitsemästä neljään. Aterioiden valmistus loppuu jo ensi syksynä Niemenkulman ja Harvaluodon kouluilla sekä Tienniityn päiväkodissa.

Niemenkulman koululaiset saavat ensi lukuvuodesta alkaen ateriansa Salvelanrinteen koulukeittiöstä. Harvaluodon oppilaille ruuat kuljetetaan Rungon koululta.

Tienniityn päiväkotiin jää jakelukeittiö, mutta ruokien valmistus keskitetään päiväkoti Pihlajanmarjaan.

Toiminnan keskittämisellä tavoitellaan säästöjä. Tarkoituksena on välttää uuden henkilöstön palkkaaminen ja mahdollistaa yhden emännän siirtyminen osa-aikaiseksi ruokahuoltopäälliköksi.

Piikkiön kunnanhallitus päätti ruokahuollon saneerauksesta maanantain kokouksessaan. Kunnanjohtaja Jouko Mäkisen mukaan päätös on sisällöltään sellainen, ettei se tarvitse valtuuston vahvistusta.

Piikkiön kunnanhallitus nojautui päätöksessään valtuuston hyväksymään kuntastrategiaan, johon kuuluu valmistuskeittiöiden määrän vähentäminen. Hallitus mukaili päätöksessään myös helmikuussa asetetun keittiötyöryhmän kantoja.

Keittiötyöryhmä on puolestaan pitänyt ohjenuoranaan Mirja Heinosen konsulttityönä viime syyskuussa tekemää selvitystä Piikkiön ruokapalvelujen kehittämisestä. Toiminnassa tapahtuvat muutokset edellyttävät, että emäntien, keittäjien ja siivoojien työaikoja, toimenkuvia ja sijoituspaikkoja järjestellään uudelleen. Kunnanhallituksen tekemään päätökseen sisältyy myös ruokahuoltopäällikön nimeäminen Piikkiön kuntaan.

Uudistuksen myötä avautuvat toimet julistetaan sisäisesti haettaviksi. Henkilökunnan lukumäärä ja palkkaedut pysyvät entisellään. Ensi syksy on ruokahuoltouudistuksen koeaikaa. Uudistuksen toimivuus arvioidaan vuoden lopussa, jolloin myös korjataan mahdolliset puutteet.

Mikäli Salvelanrinteen keittiön tilaresurssit antavat myöten, saattaa tilanne olla vuodesta 2008 alkaen sellainen, että kaikkien Piikkiön koulujen, myös Rungon koulun, ateriat valmistetaan Salvelanrinteellä.

Salvelanrinteen keittiötä tullaan laajentamaan yläasteen peruskorjauksen myötä. Toistaiseksi on kuitenkin epävarmaa, riittääkö kapasiteetin lisäys siihen, että koulupuolen ruokahuolto kokonaisuudessaan keskitetään Salvelanrinteelle.

Muiden kuin esiopetusta saavien päiväkotilasten ruokahuolto keskitetään elokuusta alkaen päiväkoti Pihlajanmarjaan. Esiopetuksessa olevat "Leppäkertut" ruokailevat jatkossa Salvelanrinteen koululla. Samoin tekevät iltapäiväkerhoa käyvät, jo kouluikään ehtineet "Heinäsirkat". Tähän saakka eskarilaiset ovat saaneet ateriansa ja iltapäiväkerholaiset välipalansa Tienniityn päiväkodista.

Vuorohoitoryhmä Sinivuokon lapset saavat jatkossakin ateriansa päiväkoti Pihlajanmarjasta.

Vanhustenhuollossa tilanne pysyy ennallaan. Valmakodin keittiö toimii tästä eteenpäinkin valmistuskeittiönä palvellen myös ryhmäkoti Suokukan väkeä ja kotipalvelun asiakkaita.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina