|
| Kunnallislehti 23.5.2006 |
Piispa vihki Koroisten hautausmaan
| |
 |
| Piispa
Kari Mäkisen mukaan hautausmaa on rukouksen paikka
ja pyhää maata. |
|
Piikkiön vanhan hautausmaan viereen rakennettu
Koroisten hautausmaa vihittiin käyttöön sunnuntaina.
Arvokkaan vihkimisen toimitti Turun arkkihiippakunnan piispa Kari
Mäkinen.
Vihkimispäivä käynnistyi sunnuntaimessulla,
jonka saarnassa Kari Mäkinen puhui hautausmaan vihkimisen merkityksestä.
Hautausmaa on hänen mukaansa rukouksen paikka ja pyhää
maata, jonka takia se vihitään uskonnollisin sanoin.
Messun jälkeen väki siirtyi varsinaista
vihkimistä varten ristikulkueessa uudelle hautausmaalle. Vihkimispäivän
sattuminen yksiin rukoussunnuntain ja kaatuneiden muistopäivän
kanssa oli Mäkisen mukaan mitä sopivinta. Sen ohella,
että hautausmaa on paikka rukoukselle, se on Mäkisen mukaan
myös menetyksen kohtaamisen paikka.
Koroisten hautausmaa tuo Piikkiön satoja uusia
hautapaikkoja. Koroisten hautausmaa tarjoaa tunnustuksettomat hautapaikat
mukaan lukien 900 uutta arkkuhautapaikkaa. Näissä jokaisessa
on kaksi hautasijaa. Yksittäisiä uurnahautapaikkoja uudella
hautausmaalla on 375. Muistolehdossa on lisäksi noin tuhat
uurnasijaa sekä tuhka sirottelualue.
Itse vihkimistapahtuma oli arvokas. Piispaa kuuntelemaan
ja vihkimistä seuraamaan paikalle oli tullut satapäinen
joukko. Vihkimissanojen jälkeen kaatuneita muistettiin seppelein
sankarihaudalla. Juhlan kruunasi kahvitilaisuus seurakuntatalolla.
Ensimmäiset hautaamiset Koroisten hautausmaalla
suoritetaan jo tällä viikolla.
|