www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 22.5.2007  |

Iäkkäiden seurakuntalaisten toiveet ja tarpeet tiedoksi

 
Elina Muntola hyppää kesällä skootterin selkään ja lähtee kartoittamaan sivummalla asuvien ikäihmisten palvelutarpeita seurakunnan kannalta.

Diakonissa Elina Muntola aikoo kesällä lainata tyttärensä skootteria ja suunnata Paimion seurakunnassa aikoinaan palvelleen Aune Köpilän jäljille. Jalkautuminen seurakuntalaisten pariin on jatkoa kotikäyntien perinteelle, mutta samalla Muntola kartoittaa syrjäkylillä asuvien ikäihmisten palvelutarpeita.

– Aiemmin vanhukset muuttivat ikääntyessään keskustaan. Nykysuuntaus tuntuu kuitenkin olevan, ettei kotikulmilta lähdetä. Seurakunnan palvelut ovat keskittyneet keskustaan, mutta diakoniatyö haluaa tukea vanhuksia ja päätöstä pysyä mahdollisimman pitkään omassa kodissa, Muntola huomauttaa.

Muntola pyrkii kartoittamaan muun muassa, minkälaista toimintaa seurakunnalta toivottaisiin ja sitä, onko toimintaan osallistumiselle esteitä. Kyselyyn saa vastata nimettömänä.

– Tämän olisi tietysti voinut tehdä kirjeitsekin, mutta haluan ihmiskontaktin. Ehkä kysymyksiin on helpompi vastata, kun ne tulevat keskustelun lomassa, Elina Muntola arvelee.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina