www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 25.5.2007  |

Peikkometsän seikkailuradalla säpisi

 
Suojalan jännälle tehtäväradalle lähdettiin intoa puhkuen, äidit, isät ja lapset.

Moni pikkuinen aristeli kun piti uskaltaa mennä halimaan peikon kanssa samaa puuta. Muilta osin peikkometsän seikkailurata piti täyden säpinän yllä koko tiistai-illan. Sadekin ropsautti vasta kun oltiin ansaitussa mehuvaiheessa.

Sauvon perhepäivähoitajat järjestivät lapsille luonto- ja metsäaiheisen perheliikuntaillan, jossa lasten lisäksi myös aikuiset nauttivat Suojalan raikkaasta ilmasta ja vaihtelevasta maastosta.

Sauvon päivähoito on mukana liikuntahankkeessa, johon ilta kytkeytyi. Tavoitteina on korostaa kasvattajien tietoisuutta liikkumisen merkityksestä ja tukea lasten reippailua.

Suojalan radalla kuormattiin klapeja, opittiin kulkemaan risukossa, heitettiin käpyjä, mitattiin matkaa puukepin avulla, käveltiin puilla ja palikkaradalla. Käpylehmien tekoakin testattiin ja rentoutusta metsän suojassa. Joka rastilta sai leiman ja lopuksi pikkupalaa mehuasemalla.

Päiväkodin ohjaaja Hanna-Leena Heinonen kiitteli perhepäivähoitajia valmistelusta ja vanhempia siitä, että mukaan oli lähdetty suurin joukoin.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina