|
| Kunnallislehti 25.5.2007 |
Valtuusto pohti pakolaisia
Piikkiön kunnanvaltuusto sai pohdittavakseen, miksi Piikkiö ei ole osallistunut pakolaisten vastaanottoon ja kotouttamiseen, kun projektipäällikkö Kyllikki Kyllönen ja pakolaistyöntekijä Anne Sulander kävivät kertomassa Pavake-projektista. Projektin tavoitteena on pakolaisten tasapainoinen asuttaminen. Tällä hetkellä Turun seutukunnan alueella suurimman vastuun on kantanut Turku. Piikkiössä pakolaisia ei käytännössä katsoen ole juuri lainkaan.
– Mikä on syy, ettei Piikkiöön ole otettu pakolaisia vastaan? Syy ei voi olla taloudessa, jos verrataan vaikka Piikkiön ja Turun taloutta. Tilanne nolottaa, Nina Söderlund (vas) kyseli.
Kunnanjohtaja Jouko Mäkinen totesi, ettei pakolaisten vastaanottamiselle ole sen enempää muodollista kuin asunnoista johtuvaa estettä.
– Pakolaisten vastaanottaminen työllistää jonkin verran. Muistaakseni jossain kohtaa on vedottu siihen, ettei sosiaalipuolella ole siihen henkilöstöä, Mäkinen selvitti.
Hänen mukaansa tulijoitakaan ei erityisesti olisi ollut. Vilho Nummila (kkp) puolestaan muisteli, että aikoinaan olisi tehty pakolaisten tuloa koskeva kielteinen päätös.
– Silloin tuntemattomiltakin tuli päätöksestä kiitosta, Nummila totesi.
Mäkinen huomautti asioiden ja olosuhteiden muuttuneen noista ajoista. Vesa Mäkeä (kok) kiinnosti, kuinka kotouttaminen onnistuu, kun pakolaisten toimeentulo on niukkaa eikä esimerkiksi lapsilla ole mahdollisuutta osallistua harrastuksiin. Sulander myönsi ongelman ja totesi samalla, etteivät pakolaiset toisaalta myöskään tunne suomalaisia järjestöjä, jotka tarjoavat harrastusmahdollisuuksia.
Mari Saario (vihr) sen sijaan kertoi nähneensä, miten suomalaiset ja pakolaistaustaiset lapset touhuavat täydessä yhteisymmärryksessä.
– Työtä se vaatii ja riskejä on, mutta emme me tee seulaa turkulaisille elintasopakolaisillekaan, jotka tuovat lapsensa meidän kouluihimme ja puhuvat vierasta kieltäkin, Saario heitti. |