|
| Kunnallislehti 30.5.2008 |
Piikkiön Urheilukentän remontti alkaa syksyllä
| |
 |
| Piikkiön kaivattu urheilupaikkojen kohentaminen on alkuun päästyään vain kiihtymässä. |
|
Piikkiön kaivattu urheilupaikkojen kohentaminen on alkuun päästyään vain kiihtymässä. Lääninhallitus on myöntänyt Katarin kentän tekoon avustusta jo tälle vuodelle ja edellytys on, että työ aloitetaan ennen lokakuun loppua.
Niin liikuntasihteeri Esa Kanervan mukaan myös toimitaan, sillä hankkeen tekninen valmistelu on jo käynnistetty teknisellä osastolla.
Lääninhallitus myönsi Katarin keskusurheilukentän korjaamiseen tälle vuodelle 105 000 euroa ja ehdollisesti seuraavalle vuodelle 35 000 euroa. Yhteensä tuo potti on 21 prosenttia itse kentän rakenteiden peruskorjauksen kustannusarviosta, joka on 655 000 euroa.
Avustusten käyttöaika on myöntämisvuosi ja sitä seuraava vuosi. Kenttähanke on Piikkiössä jaettu kahteen osaan eli itse kenttä rakenteineen, pinnoitteineen, katsoimoineen on kustannusarvioltaan tuon edellä mainitun summan verran, ja sen päälle tulee sitten erikseen muu aluerakentaminen huoltorakennuksineen, valaistuksineen ja tiestöineen. Kaikkineen kentän ja ympäristön kuntoon laittamisen kustannusarvio on 1,45 miljoonaa euroa.
Piikkiön urheilukenttähanke sai suurimman yksittäisen läänin avustuksen, sillä yhteensä lääni jakoi liikuntapaikkojen rakentamiseen ja kunnostamiseen nyt reilut 800 000 euroa. Läänin tämän vuoden painopisteinä olivat erityisesti terveyttä edistävä liikunta sekä lasten ja nuorten liikunta. Etusijalla olivat laajoja käyttäjäryhmiä palvelevat liikuntapaikat ja lähiliikuntapaikkojen rakentaminen.
Myös Sauvoon tipahti Osmalahden lähiliikuntapaikan rakentamiseen 6 000 euron avustus. |