www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 9.5.2008  |

Hento tyttö ja kaveri kyydissä

Paitsi virittämisellä ja piittaamattomuudella, on mopo-onnettomuuksissa usein sijansa sillä, että ajoneuvo ei välttämättä ole tarpeeksi kuljettajan hallinnassa. Ylikonstaapeli Jorma Lampisen mielestä liikenneturvallisuutta heikensi myös päätös sallia henkilökuljettaminen mopoilla tietyillä ehdoilla.

– On selvää, että mopon hallitseminen vaikeutuu, mikäli kyydissä on toinen henkilö ja ehkä jopa huomattavasti kuljettajaa painavampi, sanoo kihlakunnan lähi- ja nuorisopoliisiryhmää vetävä Lampinen.

Mopon päräyttää käyntiin nykyisin myös yhä useammin tyttökuski. Tilastojen mukaan tyttöjen osuus uusista suoritetuista mopokorteista on jo lähes puolet kaikista. Tyttöjen osalta mopot ovat myös usein se ensimmäinen moottoriajoneuvo, jonka käsittelystä ei ole kokemusta sillä tavalla kuin ehkä samanikäisillä pojilla. Tasapaino ja hallinta ovat enemmän haussa kuin samanikäisillä pojilla.

"Sit ne arvaa"

Ylikonstaapeli Jorma Lampinen sanoo, että yhä useammin nuorten mopoiluonnettomuuksiin liittyy alkoholi. Mopoa ei jätetä kotiin tai kylille, koska sitten vanhemmatkin jo osaavat epäillä jotain nautitun.

– Nuoret pelkää, että vanhemmat arvaa. Sen uhallakin sitten ajetaan.

Hän viittaa myös jo vuosi sitten mopo-onnettomuuksista ja niiden syistä tekemäänsä yhteenvetoon ja muistuttaa edelleen siitä, että virittäminen ja sitä kautta sallittua korkeammat ajonopeudet ovat iso vaaratekijä ja varsinkin kevyen liikenteen väylillä. Mitä lujempaa ajetaan, sitä suppeampi näkökenttä ja vähemmän aikaa reagoida yllättäviin tilanteisiin.

– Sallittua 45 kilometriä tunnissa kulkeva mopokin voi olla aikamoinen "pommi" kevyen liikenteen väylällä, missä samaan aikaan liikkuu aivan pieniä lapsia ja vanhuksia.

Lampinen haluaisi siirtää mopot kokonaan pois kevyen liikenteen väyliltä ja sallisi sitä kautta myös teknisiä muutoksia mopoihin. Toki myös ajokortin saamisen edellytyksiä tulisi vastaavasti tiukentaa.

Mopot pois taajamien kevytväyliltä

Liikenneopettaja Rauno Nurminen Ajo-Center Oy:stä siirtäisi hänkin mopot taajama-alueilla ehdottomasti pois kevytväyliltä. Kun mopon sallittu ajo-nopeus on 45 kilometriä tunnissa, se on nopeus, joka sopii taajama-alueella juuri ajoradalle. Taajamien ulkopuolella kevytväylillä on väljempää, ajoratanopeudet kovempia ja siellä mopoilu kevytväylällä voisi ollakin sallittua.

– Tämä lisäisi sekä mopoilijoiden itsensä, että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta.

Pitkän kokemuksen omaava ajo-opettaja ei nostaisi mopokortin ikärajaa, vaan lisäisi siihen käsittelykokeen.

– Teorian lisäksi testattaisiin nuoren kykyä hallita kulkupeliään, pujottelu- ja jarrutustaitoja. Sitten voitaisiin myöntää vaikkapa kolmen kuukauden harjoittelulupa.

Tai vielä rajumpi vaihtoehto: kortin saaminen edellyttäisi ajo-opetusta. Se edellyttäisi muutoksia myös katsastustoimintaan.

Nurminen osallistui huhtikuun alussa Liikenneturvan, Terveys ry:n ja Helsingin Liikenneturvallisuusyhdistyksen seminaariin, jossa keskustelu mopoilun ympärillä aaltoili laidasta laitaan. Selvisi että liikennesääntöjäkin tulkitaan eri tavoin.

– Jos pyörätie on merkitty "sallittu mopoille"- lisämerkillä, tarkoittaako se, että siellä on pakko ajaa? Pyörätien merkki on määräysmerkki, mutta tästä oli virkavallallakin ristiriitaisia tulkintoja. Osan mielestä on ajettava, toisten mielestä saa ajaa jos huvittaa.

Mopoauto turvaton kulkupeli

Mopoautot ovat Nurmisen mielestä oma ryhmänsä. Liikenteessä ne kuuluvat aina ajoradalle, jossa nopeuserot ovat suuret ja vaara kasvaa.

– Sellainen menee päreiksi jos joku osuu. Niitä ei pitäisi hankki kellekään, puuskahtaa opettaja Nurminen.

Hän haastaa vanhempia pohtimaan lasten liikennekäyttäytymistä ja perää myös vastuullisempaa otetta.

– Vanhemmat sallivat laittoman virittelyn. Ja vaikka viritetään, niin vanhemmat ei silti edes tarkista, että jarrut laitettaisiin vastaavaan kuntoon, hän ihmettelee.

Jo nyt esimerkiksi Ajo-Centerin teoriatunneille osallistuu silloin tällöin mopokortin hankintaa suunnittelevia. Nurminen nostaa kuvainnollisesti hattuaan niille vanhemmille, joiden kaksi poikaa istui äskettäin kuuntelemassa teoriatunteja.

– Kävi ilmi, että kortti heillä jo oli, ja mopokin odotti tallissa.

Vanhemmat vain edellyttivät, että kurssi käydään ennen ajamaan lähtöä.

FAKTAT

• Vuonna 2007 mopoilijoita loukkaantui koko maassa 865, joka on jo 10 prosenttia kaikista tieliikenteessä loukkaantuneista.
• 83 % vahingoittuneista nuoria (alle 18 v.) ja 4 % iäkkäitä (65 v. ja yli). 80 % vahingoittuneista mopoilijoista on miehiä.
• Vuosittain mopo-onnettomuuksissa kuolee noin kymmenen henkilöä.
• Valtaosa nuorten mopoilijoiden vahingoista sattuu ajoradalla taajama-alueella. Valtaosa on yhteenajoja toisen moottoriajoneuvon kanssa risteämistilanteissa, kohtaamisissa tai saman ajosuunnan onnettomuuksissa. Kärkikolmiollinen risteys näyttää tuottavan nuorille eniten vaikeuksia.
• Onnettomuuksiin vaikuttavia tekijöitä ovat vähäinen ajokokemus, alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen, viritetyllä ajoneuvolla ajaminen, liiallinen tilannenopeus, turvakypärän käyttämättömyys sekä kypärän virheellinen käyttö.
• Mopokortin ajokokeesta on tehnyt aloitteen Liikenneturva. Myös mopokortin ikärajasta käydään yleistä keskustelua. Tällä hetkellä se on 15 vuotta, mutta Pohjoismaista Norjassa ja Tanskassa ikäraja on 16 ja Ruotsissa harkitaan ikärajan nostamista 15 vuodesta 16 vuoteen.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina