|
| Kunnallislehti 30.5.2008 |
Nunnan ykkösosa nähtäville
Piikkiön Nunnan asemakaavoitus on nytkähtänyt uudestaan liikkeelle, kun sitä päätettiin viedä eteenpäin osissa. Kunnanhallitus päätti panna asemakaava-alueen ykkösosan kaavaehdotuksen nähtäville kuukauden ajaksi ja pyytää siitä lausunnot Piikkiön omilta lautakunnilta, naapurikunnilta ja viranomaisilta.
Ykkösosa on enimmäkseen metsäistä, rakentamatonta aluetta. Kunnanhallitus käsitteli tällä viikolla myös kaavaehdotusta vastaan jätettyjä muistutuksia ja kaavoittajan niihin antamia vastineita.
Asemakaavaa on tarkennettu muun muassa siten, että pururadan sisälle ei sijoiteta omakotitontteja, ja kaavaan on lisätty alueen luontoarvoja koskevia tarkempia merkintöjä ja määräyksiä. Nämä olivat kaikkein useimmin esillä muistutuksissa, mutta myös yksittäisiä muutosehdotuksia on kuultu: Abbedissantie on muutettu Luostarintieksi, koska yksi muistuttaja arveli nimen aiheuttavan kielivaikeuksia. |