|
| Kunnallislehti 13.5.2008 |
Ruoska perustaa joukkueita pikkujunnuille
Salibandyn nappulaliigan toinen kausi sujui mukavissa merkeissä. Nappuloilla riitti tuttuun tapaan harjoitteluintoa ja pelit olivat entistä tasaisempia uuden joukkuejakosysteemin ansiosta.
Kaikkiaan lähes viisikymmentä 7-9 –vuotiasta nappulaa osallistui neljän joukkueen sarjana pelattuun liigaan, jonka järjestäjinä toimivat Paimion Ruoska, Paimion Salibandycenter ja helmikuusta lähtien hallin omistajavaihdoksen jälkeen Kilosport Paimio.
– Nappuloiden harjoitukset pidettiin koulukeskuksen 1-salissa, jossa tosin tulivat seinät vastaan, koska innokkaiden harjoittelijoiden määrä oli tasaisesti yli kahdenkymmenen. Pelit pelattiin sunnuntaisin Salibandycenterissä ja pelikauden aikana näki selvästi miten nappulat kehittyivät, kertoo Ruoskan nappulaliigajaostosta Mikko Poikkimäki.
– Tänä vuonna pelaajat arvottiin joukkueisiin ja sen tuotti todella tasaisia ja jännittäviä otteluita. Ensi kauden uutuutena taitaa tulla joko harjoitusryhmien jakaminen tai harjoitusten siirtäminen isolle kentälle, ettei tilanpuute pääse haittaamaan harjoittelua. Lisäksi ikäluokat muuttuvat eli ensi vuonna 1999-2001 syntyneet ovat nappulaliigaiässä, jatkaa Poikkimäki.
Nappulaliigaiän ohittaneita varten Paimion Ruoska kartoittaa parhaillaan salibandyjoukkueiden kokoamista vuosina 1995–1998 -syntyneille pelaajille. Ikähaarukkaan osuvien junioreiden ilmoittautumisia ottaa perjantaihin 16.5. saakka vastaan Ruoskan Mikko Poikkimäki ja lisätiedot löytyvät Ruoskan nettisivuilta.
– Ihannetilanteessa saataisiin muodostettua juniorijoukkue aina kahdesta ikäluokasta eli 1995–1996 -syntyneille omansa ja vastaavasti 1997–1998 -syntyneille oma joukkueensa. Halukkaiden pelaajien määrä tietenkin ratkaisee, mihin ikäluokkaan joukkueita kannattaa tulevalle kaudella ilmoittaa. Yhteen joukkueeseen tarvitaan 15 pelaajaa ja ilmoittautumisaikaa on perjantaihin asti, kertoo Ruoskan puheenjohtaja Janne Röytiö. |