www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 23.5.2008  |

Tähkävuori mäkihypyn maajoukkuetason junioriryhmään

 
Frans Tähkävuori on liidellyt Varasvuorelta ikäryhmänsä valmennuksen huippuryhmään.

Paimiolainen Frans Tähkävuori on nimetty mäkihypyn yhdeksänjäseniseen junioriryhmään, joka koostuu ikäryhmiensä huipuista kotimaassa.

Junioriryhmän luotsiksi on nimetty Lauri Hakola. Hiihtoliitto nimesi Paimion Urheilijoita edustavan Tähkävuoren lisäksi yhdistetyn junioriryhmään paimiolaisten kanssa treenaavaan, Pöytyän Urheilijoita edustavan Anselmi Ilolan.

– Hyvältähän tämä tuntuu, viime talven pärjäämiset on taustalla, kommentoi nuori mäkimies Varasvuoren mäkimontussa.

– Kyllä tämä potkua antaa, mutta samalla lailla harjoittelu jatkuu. Treenejä on kuutena päivänä viikossa, loikkia, punttia ja lajihyppyjä. Kyllä se aika suuren osan ajasta vie, sanoo viitisen vuotta systemaattisesti treenannut 16-vuotias mäkikotka.

Hän kuvaa hyppäämisen salaisuuksia niin, että vauhdeilla pääsee pitkälle, mutta ei ilman voimaa ja tekniikkaa. Kaikkien osa-alueiden on natsattava yhteen.

Tähkävuorta valmentava Pekka Kytösaho pitää saavutuksen parhaana puolena sitä, että nyt hyppääjä pääsee treenaamaan entistä enemmän yhdessä ikäluokkansa parhaimmiston kanssa. Kesällä harjoituksista noin 80 prosenttia tehdään Lahdessa.

Kytösaho kehuu suojattiaan sitkeydestä. Kuluneena huonolumisena talvena Frans sai tehtyä hyppyjä vain 150 kun muut hyppäsivät 500 hypyn määriä.

Silti sijoitus kokonais-cupissa oli neljäs, Vöyrissä tuli hopeaa ja Kiteellä pronssia.

– Fransin ehdoton vahvuus on harjoittelu. Kaverin motivaatio on hirvittävä, sellaista ei monella ole. Jos on treenit niin siinä jäävät häät ja hautajaiset toiseksi, Kytösaho kuvailee.

– Frans jaksaa harjoitella vaikkei se aina kivaa ole ja silloinkin kun hyppy ei kulje eikä ykköspallilla oltaisi. Fysiikaltaan hän on kovimmassa kunnossa, nyt täytyy vain saada hyppymääriä ylemmäs.

Tähkävuori päättää yläasteen tänä keväänä ja aikoo Lahden urheilulukioon. Syksyllä hänet voi bongata kilpailemasta Paimiossa. Varasvuorella järjestetään yksi nuoriso-cupin kisa ja pienen mäen SM-hypyt.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina