www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 15.5.2009  |

EU-ehdokkaat tarjolla palan painikkeen kera

 
Meppiehdokas Sari Essayah nähtiin kotikentällään torstaina Paimiossa. Essayah pahoitteli omasta puolestaan, ettei voi osallistua ensi tiistaina Paimiossa järjestettävään vaalitenttiin toisen edelle ehtineen tapahtumavarauksen vuoksi. Essayahia kävi torikeskuksessa tervehtimässä Veikko Koivusalo.

EU-vaalit lähestyvät hyvää vauhtia. Paimiossa poikkesi torstain kuluessa ainakin neljä eri meppiehdokasta, kun torikeskuksessa esillä olivat päivän mittaan sekä kristillisdemokraattien pari ehdokasta, paimiolaisen Sari Essayahin lisäksi Kermen Soitu, että toisaalla Vasemmistoliiton ehdokkaat Ari Rajamäki ja Kyösti Suokas.

Myöhemmin iltapäivällä Hannu Takkula päivysti sekä Paimiossa että Piikkiössä. Vilkkaan ehdokastorstain selitys oli Yleisradion eurovaaliohjelmien sarja, joka käynnistyi illalla Turussa. Paikalle oli ilmoittautunut toistasataa eurovaaliehdokasta, jotka siis päivän kuluessa matkasivat Turkuun.

– Kiirettä pitää, kertoi Sari Essayah tunnelmistaan nyt kun vaalikampanja on kiertänyt jo pisin poikin maata.

Alun "niin mitkä vaalit nämä on"- tunnelmista on edetty jo syvemmälle meneviin keskusteluihin äänestäjien kanssa.

– Tietoisuus vaaleista on lisääntynyt ja ihmiset haluavat keskustella. Aika kriittisiä monet ovat ja pohtivat mitä hyvää ja mitä hyötyä EU:sta oikein on, hän sanoo.

Kristillisdemokraatit edustaa EU-kriittistä kantaa, tosin sillä ajatuksella, että jos linjaukset ovat huonoja, niihin on pyrittävä vaikuttamaan "oikeissa pöydissä".

– Jos EU on huono isäntä, niin pitäisikö se valjastaa paremmaksi rengiksi?

Puolueen vaaliliitto Perussuomalaisten kanssa on sekin herättänyt keskustelua. Essayahin läpimenon mahdollisuuksia liiton arvellaan yleisesti vahvistaneen, varsinkin kun perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini lähti hänkin eurovaaliehdokkaaksi.

– EU:n lainsäädäntövalta on niin iso ja laajenee edelleen, ja meille tärkeät linjaukset kulkevat ministerineuvoston ja europarlamenttiedustajien kautta. Mepin työllä on iso merkitys, puntaroi Essayah euroedustajan tehtävää ja vakuuttaa käyvänsä vaalikamppailua tosissaan.

Jos mepin paikka Essayahille kesäkuun 7. päivänä aukeaa, perhe päättää hänen mukaansa yhdessä lähteekö Brysseliin äiti yksinään vai koko perhe. Kielitaitoa Essayahilla on euroedustajaksi laveahkosti; suomen, ruotsin ja englannin lisäksi hän pääsisi harjoittelemaan koulusaksaa ja perehtymään ranskan kieleen alkeita syvemmin.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina