|
| Kunnallislehti 19.5.2009 |
Kolmen päivän kopittelu
| |
 |
| Kaarinan liikuntapalvelujen lahjoittamilla uusilla räpylöillä kopittelu sujuu entistäkin paremmin. Kuvassa vasemmalta Tanja Kulmala, Maija Sillanpää, Eero Östlund, kuudennen luokan opettaja Topi Nissilä, Heidi Pietikäinen, Jasmin Lappalainen ja Mariia Wäre. |
|
Suomen kouluissa on keväisin kopiteltu ammoisista ajoista lähtien. Varsinainen buumi syntyi viime vuosisadan alussa, kun Tahko Pihkala esitteli Koululaisurheilijan oppaassa pesäpalloa edeltäneen kuningaspallon.
Vielä elää isäin henki, sillä viime viikolla pelkästään Kaarinan ala-asteilla heitettiin ja otettiin vastaan 3136711 koppia. Aivan tavallisesta kevätkopittelusta ei ollut kyse, vaan viikosta, jota ryyditti kolmipäiväinen "Miljoni kopei" -pallonheittokisa.
Leikkimielistä kopittelukilpaa kävivät keskenään Kaarinan, Liedon, Raision ja Naantalin ala-asteet. Voittoon ylsi lopulta Raision Kaanaan koulu, jonka kukin oppilas otti kolmipäiväisen pallottelun aikana keskimäärin 3504 koppia.
Kaarinan Rungon koulun oppilaat asettivat käden, räpylän tai lippalakin pallon tielle keskimäärin 2539 kertaa, millä suorituksella heltisi Varsinais-Suomen viides sija ja Kaarinan kaupungin hopeasija heti Piispanlähteen koulun jälkeen.
Pesäpalloliiton ideoiman valtakunnallisen koppikisan parhaat koulut palkittiin urheiluvälineillä. Lisäksi välinepaketteja arvottiin kaikkien osallistuneiden koulujen kesken.
– Kopittelu oli tosi kivaa, ja harjoittelusta on varmasti hyötyä, kun liikuntatunneilla pelataan pesäpalloa, arveli Rungon koulun viidettä luokkaa käyvä Jasmin Lappalainen tutustuessaan koulun saaman välinepaketin sisältöön.
– Kivaa oli, mutta käsi tuli kyllä vähän kipeäksi, tuumi neljäsluokkalainen Heidi Pietikäinen.
Koppeja otettiin ja heitettiin liikuntatunneilla, välitunneilla ja myös vapaa-ajalla. Heittomatkan vähimmäisetäisyys oli kaksi metriä. Kaarinan kouluissa oppilaat olivat kisasta kovasti innoissaan ja kellon soidessa kirmasivat pää kolmantena jalkana välitunnille heittelemään palloa.
Mia Kettunen Kaarinan liikuntapalveluista toi arpaonnen suosimalle Rungon koululle perjantaina suuren säkillisen urheiluvälineitä. Viidensadan euron arvoinen pussi sisälsi muun muassa pesäpallomailan, useita räpylöitä, jalkapalloja, koripalloja, tennispalloja, hyppynaruja ynnä muuta hyödyllistä ja mukavaa. |