|
| Kunnallislehti 1.5.2009 |
Kaarinan Lemunniemeen jopa 2500 asuntoa
| |
 |
| Näkymä Torppalantieltä Pitkäsalmen suuntaan. Lemunniemi on kauneinta Kaarinaa: idyllisiä rantoja ja peltoalueita, retkeilyreittejä ja luonnonrauhaa. |
|
Kaarinan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan yksimielisesti Lemunniemen osayleiskaavan, joka on pitkänkin aikavälin vertailussa eräs merkittävimmistä ja kauaskantoisimmista kaavahankkeista Kaarinassa.
Vaikka kaavapäätös oli lopulta yksimielinen, olisivat sosiaalidemokraatit muutaman muun valtuutetun tukemina halunneet palauttaa asian uuteen valmisteluun. Kaavan käsittelyä päätettiin kuitenkin jatkaa äänin 36–15.
Kaavan hyväksymisen puolesta puhuivat keskustan Janne Aso, vihreiden Hannu Rautanen ja kristillisdemokraattien Ismo Seivästö.
Aso kehotti kaavoittamaan nopeasti, "ettei Lex Sipoo toteudu myös Turun seudulla". Seivästö totesi kyseisen kaavan olevan selkeä signaali siitä, että lama saadaan taittumaan.
– Ei palautuksia, hän kiteytti.
Hannu Rautanenkin katsoi, että on tullut aika tehdä päätös.
– Lopputulos on tyydyttävä, ellei jopa hyvä, sanoi Rautanen muistuttaen kaavatyön vaikeudesta sijainniltaan, luonnoltaan ja historialtaan "poikkeuksellisella ja ylivertaisella alueella".
Kaavan palauttamista uuteen valmisteluun esitti SDP:n Ilkka Laaksonen Henrik Jalon kannattamana. Sosiaalidemokraatit olivat jo kaupunginhallituksessa peränneet uutta valmistelua, koska heidän mielestään kaavasta olisi pitänyt poistaa Herrasniityn eteläpuolelta kaksi pientaloaluetta ja Auvaisten lounaispuolelta yksi pientaloalue.
Asian palauttamisen puolesta puhui myös vihreiden Niina Virranheimo. Hänen mielestään kaavakokonaisuutta olisi pitänyt harkita vielä uudelleen, "koska rakennusvolyymi on muutamilla alueilla aika raskas".
Kaiken kaikkiaan Lemunniemen alueen maankäyttöä on pohdittu Kaarinassa vakavasti jo kymmenkunta vuotta. Kulttuurihistoriallisten ja maisemallisten arvojen vuoksi asiassa on haluttu edetä hitaasti ja harkiten.
Toki kaavatyön kestoon on vaikuttanut myös alueen laajuus ja valtava potentiaali tonttimaana. Viimeisimpien arvioiden mukaan alueelle on mahdollista toteuttaa enimmillään jopa 2500 asuntoa. Tällöin asukasmäärä nousisi 6400 hengen paikkeille. Realistisena toteutumana pidetään 5000–6000 asukasta.
Pientalorakentamisten painopistealueita ovat lähellä Kuusistonsalmea sijaitsevat Yli-Lemun, Tupalan ja Auvais-bergin alueet. Aikaa myöten rakentaminen tulee olemaan vilkasta myös Rauvolantien ja Torppalantien läheisyydessä.
Eräs keskeinen periaate kaavatyössä on ollut, että Pitkänsalmen ja Auvaisten välinen metsävyöhyke pysyy retkeilyalueena. Kyseiseltä vyöhykkeeltä avautuu etelään päin keskuspuisto, joka ulottuu Yli-Lemun itäpuolella aina Kuusistonsalmeen saakka.
Luoteisosan maisemallisesti arvokkaat peltoalueet säilyvät pääosin rakentamattomina. Myöskään nykyisiä vapaita rantoja ei rakenneta. Kaikki asuinalueet tulevat olemaan pientaloalueita. Perinteisiä kerrostaloja ei rakenneta. Asumisen ohella Lemunniemen teemana ovat vapaa-ajan palvelut, venesatama, kartanot, rantapuistot ja ulkoilutiet. Myös koulu-, päivähoito- ja vanhuspalveluja varten on olemassa aluevarauksia.
Lähikaupan palveluja on mahdollista sijoittaa isoimpien tonttikeskittymien lähistölle sekä Lemuntien alkupäähän. |