www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 8.5.2009  |

"Talouden elpymistä joudutaan odottamaan pitkään"

Juuri minkäänlaisia valonpilkahduksia ei väläytelty torstaina Turussa, kun Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) julkisti tuoreen suhdannebarometrinsä. Päällimmäisiä viestejä olivat, että pohjakosketus on vasta edessäpäin, ja Suomen kilpailukyky heikentyy euromaista eniten. Samalla todettiin, että vienti on pysähtynyt kuin seinään, eikä merkkejä varsinaisesta elpymisestä ole.

Alakuloisia mietteitä kuultiin torstaina Paitsi Turussa myös pääkaupungissa Helsingissä, jossa EK:n vastaava ekonomisti Penna Urrila julisti, että "suomalaisyritysten tämänhetkinen suhdannetilanne on ennätyksellisen synkkä". Ainoa lohtu lienee se, ettei paljon puhuttu työvoimapula ole enää ongelma.

Päivittäistavarat käyvät kaupaksi

Mutta toinenkin ilonaihe löytyy: päivittäistavarakauppa porskuttaa yhä täydellä, ellei peräti kiihtyvällä, vauhdilla. Suomalaiset torjuvat lamaa syömällä hyvin. Päivittäistavaroiden myyntiä lukuun ottamatta kaupan aloilla menee kuitenkin selvästi heikommin kuin viime vuonna. Lama ravistelee erityisesti rautakauppa-alaa ja rakennustarvikebisnestä sekä autojen, koneiden ja käyttötavaroiden myyntiä.

– Tilanne on melko huono myös kodin elektroniikan ja sisustukseen liittyvien tuotteiden myynnissä. Urheilutarvikkeiden ja -asusteiden kauppa sen sijaan on sujunut kohtalaisen hyvin, koska viimeinkin saimme kunnon pakkastalven, kertoi Keskon aluejohtaja Olli Setänen Lounais-Suomen barometrin julkistamistilaisuudessa Turun Urusvuoressa.

Miltei kaikilla palvelualoilla myyntimäärät ovat alkuvuoden aikana supistuneet selvästi. Myynnin ennakoidaan hiipuvan lisää kesän aikana. Lounais-Suomessa palvelualojen suhdanneodotukset ovat kuitenkin hieman paremmat kuin maassa keskimäärin.

"Kuntien kannattaa nyt rakentaa"

Rakennusalan suhdannenäkymistä kertoi Lounais-Suomen Keskon tiloissa Hartela Oy:n tuotantojohtaja Juhani Elo. Hänen viestinsä oli sama kuin suhdannebarometriin vastanneilla rakennusalan yrittäjillä: alkuvuosi sujui odotuksia heikommin, ja myös lähikuukausia koskevat odotukset ovat vaisut. Isoja liikerakentamiskohteita ei ole enää näköpiirissä. Myös asuntorakentamisessa uusien kohteiden avaaminen on vaikeaa. Lähiaikoina rakennusalaa työllistävät – elvytystoimien ansiosta – muun muassa ARA-rahoitteiset vuokratalot, vanhusten palvelutalot ja taloyhtiöiden remontit.

Kuntien ja kaupunkien julkiseen rakentamiseen nykyinen ajankohta on Elon mielestä mitä parhain.

– Jos kunnassa on vähänkin tarvetta rakentamiselle, kannattaa se toteuttaa nyt. Rakennusalan kilpailutilanne on tällä hetkellä kova, ja viimeisetkin löysät on otettu pois. Aina löytyy vähintään yksi tarjoaja, joka on valmis tekemään halvemmalla kuin muut, totesi Elo ja muistutti, että rakentamiseen investoidessaan kunta saa takaisin huomattavan määrän veroeuroja.

Elo arvioi, että asuntojen uudistuotannossa hinnat eivät oleellisesti halpene, johtuen muun muassa uusista energiansäästövaatimuksista.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina