www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 5.5.2009  |

Maaliskuu ei lisännyt työttömyyttä

Paimiossa ja Sauvossa on edelleen maakunnan alhaisin työttömyysaste. Myös Kaarinassa työttömyys on pysytellyt kevään kynnyksellä siedettävissä lukemissa.

Silti esimerkiksi Paimiossa oli maaliskuussa työttömänä 213 henkeä, kun vuotta aikaisemmin työttömiä oli paikkakunnalla vain 142. Myös Sauvossa ja Kaarinassa työttömien määrä on kasvanut vuoden aikana tuntuvasti.

Paimiossa ja Sauvossa työttömien määrä on vuoden aikana kasvanut prosenteissa mitattuna selkeästi enemmän kuin maakunnassa keskimäärin. Näissä kunnissa lähtötilanne on kuitenkin ollut selvästi edullisempi kuin muualla maakunnassa. Paimiossa työttömien määrä kasvoi vuoden 2008 maaliskuusta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun tultaessa tasan 50 prosenttia. Sauvossa työttömien määrän kasvuprosentti oli samalla aikavälillä peräti 65,8 prosenttia.

Keskimäärin työttömien määrä on kasvanut Varsinais-Suomessa viime vuoden maaliskuusta tähän päivään noin kolmanneksella. Kaarinan kohdalla vertailu vuoden takaiseen tilanteeseen on Piikkiö- liitoksesta johtuen hankalaa. Sauvossa taas väestöpohja on niin pieni, että pari kymmentäkin uutta työtöntä näkyy prosenteissa suurina heilahduksina.

Paimion työttömyysaste kasvoi maaliskuussa 0,1 prosenttiyksikköä ollen kuun lopussa 4,2 prosenttia. Sauvossa päädyttiin 0,4 prosenttiyksikön kasvun myötä 4,5 prosenttiin. Työttömien lukumäärä kasvoi Sauvossa kuitenkin vain kuudella henkilöllä.

Kaarinan työttömyysaste oli maaliskuun lopussa 5,4 prosenttia eli sama kuin helmikuussa. Myös Turun työttömyys pysyi ennallaan. Varsinais-Suomessa oli viime maaliskuun lopussa työttömänä 7,9 prosenttia työvoimasta. Koko maan työttömyysaste oli 9,5 prosenttia.

Ellei lomautuksia oteta lukuun, väheni työttömyys maaliskuun aikana useimmissa maakunnissa. Lomautusten yleistymisen myötä työttömyys kuitenkin kasvoi kaikissa maakunnissa.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina