KSMPaimio

Ina Virtanen

Paimiolaismiehelle 250 000 euron pelivoitto

Paimiolainen nettipelaaja nappasi Veikkauksen Kaikki tai ei mitään -pelin historian 30. päävoiton viime perjantaina. Paimiolaismiehen voittosumma oli 250 000 euroa. Kahden euron panoksella pelatussa pelirivissä oli kaikki 12 numeroa oikein. Pelaaja kertoo Veikkaukselle voittaneensa aiemmin vain muutaman tuhatta euroa muista… Continue reading

Hirvi sotkeutui johtoihin Sauvossa

Maastoon jätettyihin sähkö- tai puhelinjohtoihin sotkeentunut hirvi työllisti palokuntaa Karunassa maanantaina aikaisin aamusta. Aikainen kulkija havaitsi tien yli roikkuneen johdon ja selvisi, että tien vieressä oli vauhkoontunut hirvi, täysin sotkeentuneena johtoihin. Paikalle hälytetty palokunta joutui lopettamaan hirven.

Paimion Matkahuolto siirtyy M-Markettiin

R-kioskilla ollut Matkahuollon toimipiste siirtyy lokakuun puolivälissä Ylä-Vistan M-Markettiin.
– Saimme R-kioskin puolelta yhteydenoton ja he totesivat, että pystyvät palvelemaan paremmin Postin asiakkaita, jos luopuvat Matkahuollosta. He ehdottivat meitä palvelun ottajaksi, M-Marketin kauppias Markus Lindgren kertoo.
Näin ollen muun muassa lipunmyynnit,… Continue reading

Viestikullat Rastin miehille ja naisille

Jos oli Paimion miesten voitto etukäteisarvioinneissa jopa odotettu, sitäkin yllättävämpi oli naisten ykköstila. Ankkuriosuudella jännitettiin lähinnä sitä onko pronssiin vielä mahdollisuudet. Emma Silvennoinen (vas.), ankkuri Ida Marie Naess Björgul ja Inga Dambe ottivat ilon irti maalisuoralla.

– Tänään kiitos kuuluu… Continue reading

Sauvon rakennustarkastaja lähtee

Miika Kankaanranta irtisanoutui 11.9. Sauvon kunnan rakennustarkastajan virasta. Hän siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Kankaanrannan irtisanomisaika on 14 vuorokautta ja virkasuhde päättyy 25.9.2017.
Sauvon kunnanhallitus myönsi sähköpostikokouksessaan tekniselle- ja ympäristölautakunnalle luvan täyttää rakennustarkastajan viran Kankaanrannan virkasuhteen päättymisestä alkaen.

Varo hirviä liikenteessä

Suomen Riistakeskus kertoo, että hirvieläinten aktiivisuus ja liikkuvuus on suurta erityisesti syksyisin. Liikkumista lisää hirvien kiima-aika syys-lokakuussa ja vastaavasti peurojen kiima-aika myöhemmin loppusyksyllä.
Hirvieläimet liikkuvat aktiivisesti aamu- ja iltahämärässä. Tästä syystä kaikkien tiellä liikkujien on syytä olla tarkkana iltojen pimetessä.… Continue reading

Parkki-katupäivystys tauolla vapaaehtoispuutteen takia

Perinteinen perjantai-iltaisin toteutettu katupäivystys Paimiossa on joutunut jäämään tauolle vapaaehtoistyöntekijöiden puutteen vuoksi. Parkki on Paimion seurakunnan ja kaupungin nuorisopalveluiden yhteistyössä toteuttamaa ehkäisevää nuorisotyötä, jota on toteutettu jo 90-luvun puolivälistä saakka. Erityisnuorisotyöntekijä Mia Lemberg kertoo itse olleensa mukana toiminnassa jo 18… Continue reading

Rainingon kvinoapuuro mukana maailmanennätyksessä

Keskiviikkona Suomessa tehtiin maailmanennätystä. Kyseessä oli luomupuuron syönnin maailmanennätystempaus, joka oli osa Suomi100-hankkeen Syödään yhdessä -teemaa.
Aivan Paimion rajan lähistöllä sijaitseva lietolainen Rainingon luomutila otti osaa tempaukseen hieman harvinaisemmasta näkökulmasta. Tila tarjosi viljelemästään luomukvinoasta valmistettua puuroa yhdessä kunnan ruokapalvelujen kanssa,… Continue reading

Tammisillantiellä kuvataan torstaiyönä tv-sarjaa

Moskito Television Oy kuvaa torstain ja perjantain välisenä yönä Ratamo-nimistä televisiosarjaa Tammisillantiellä. Kyseessä on onnettomuuskohtaus, jonka takia paikalla olevat hälytysajoneuvot eivät siis ole todellisessa hätätilanteessa. Paikalla on myös poliisiviranomaisia, kuvausryhmän jäseniä ja ajoneuvokalustoa.

Tarkempi kuvauspaikka löytyy osoitteista Tammisillantie 116-258 ja… Continue reading

Piikkio Worksilla jälleen lakko

Piikkio Worksin työntekijät ovat jälleen lakossa. Perjantain ajan kestävä lakko on vastalause työehtosopimuksen rikkomiselle työnantajan toimesta.
Työntekijät olivat lakossa viimeksi kaksi viikkoa sitten, jolloin he kertoivat esittävänsä vastalauseen työnantajan yksipuoliselle ja laittomalle palkanalennukselle.
Erimielisyyttä on pyritty ratkaisemaan edelleen neuvottelemalla. Työntekijöitä… Continue reading

Sää
Vitsit vähissä?
SPM –
Digilehti

Kunnallislehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8, 10 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Lue Kunnallislehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu
Arkistot
Muualla
No feed items found.