Muu maa Mustallamerellä
Toimituksen blogi
28.07.2010 14:00

Kirjoittanut: Harri Falck

Sanotaan, että joskus täytyy mennä kauas, jotta näkisi lähelle. Muutaman viikon kesäloma antaa siihen hyvät mahdollisuudet. Itselläni oli ilo nähdä lomalla maisemia muun muassa Mustanmeren rannoilta Bulgariasta sekä pohjoisesta koti-Suomesta aina Torniota myöten.

Suomi on suuri maa kun kartalta katsoo. Kun loputtomalta tuntuvan ajomatkan jälkeen oli yltänyt peräti Kemiin saakka, sitä luuli olevansa jo Lapin perukoilla. Karigasniemeltä kotoisin oleva tuttavamies totesi siihen lakonisesti, että kotikonnuille olisi tästä vielä useamman tunnin matka. Sen verran, että yöt ovat siellä vielä Kemin kesäöitäkin valoisammat.

Bulgariassa pimeys tuli varhain ja nopeasti. Muitakin eroja maidemme väliltä löytyy. Noin 350 000 asukkaan Varnan kaupungin infrastruktuuri oli hämmentävä kokemus. Suomessa on totuttu melko siistiin ympäristöön ja siihen, että asiat on hoidettu jämptisti: kaupunkien kunnossapito-osastot hoitavat työnsä pääsääntöisesti hyvin ja kadulla uskaltaa tallustella ilman että tarvitsee pelätä sen sortuvan jalkojen alla. Varnassa hyvät kengät ja valppaat aistit ovat tarpeen.

Suomalaisille virkamiehille ja insinööreille olisi melkoinen savotta setviä Varnan sähkö- ja puhelinverkkoa. Toisaalta johtoihin olisi helppo päästä käsiksi, ne kun ovat kaikki näkyvissä erikokoisina narukerinä talojen räystäillä ja ovenpielissä. Näytti siltä, että koko naapurusto oli omatoimisesti vetänyt piuhansa samasta rasiasta. En tullut kysyneeksi, miten laskun jyvitys hoidetaan – en uskaltanut sähköiskun pelossa soittaa ovikelloa. EU-direktiivien noudattamisessa on näköjään hieman pelivaraa.

Matkailu avartaa muutakin kuin lompakkoa. Omiin kotinurkkiin ja tapoihin toimia saa sopivasti uutta perspektiiviä. Ja vaikka välillä arki painaa niskaan, on hyvä palauttaa mieleen se tosiasia, että on tämä Suomi lopulta aika hyvä paikka elää. Bulgariassa on paljon köyhyyttä, mikä näkyy katukuvassa. Kuten myös ihmisten hämmentävä iloisuus.

Matka Varnan ja Kemin hymyjen välillä on lyhyt.

Kommentit
Lisää uusi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Email:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita yllänäkyvä anti-spam koodi kenttään.