Poliisi varoittaa ahdistelijasta Turussa
28.07.2010 15:30

Turun keskustan alueella on tapahtunut viikonloppuisin touko-heinäkuun aikana todennäköisesti saman ulkomaalaisen miehen toimesta ainakin kahdeksan seksuaalista hyväksikäyttöä tai sen yritystä. Teot ovat ajoittuneet aamuyöhön.

Viimeinen heikko yritys tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, jolloin kotiinsa keskustasta palannut nuori nainen havaitsi polkupyörällä ajaneen miehen seurailevan häntä Betaniankadulle. Nainen päätti juosta viimeiset metrit kerrostalonsa ulko-ovelle miehen havaittuaan ja hän ehti juuri ja juuri portaikkoon ja sai vedettyä oven lukkoon, kun mies oli rynnännyt ovelle ja alkanut riuhtoa ovea ulkopuolelta.

Tekijä seuraa todennäköisesti ravintolasta tai keskustasta palaavia naisia joko polkupyörällä tai kävellen, mutta autokaan ei ole poissuljettu, koska kaikissa tapauksissa ei miehestä ole havaintoa ennen kuin hän on rynnännyt perään porraskäytävään.

Tekoja on tapahtunut tähän mennessä Itäisessä Turussa, Betaniankadulla, Samppalinnankadulla, Itäisellä Pitkäkadulla, Sirkkalankadulla, Hämeenkadun alkupäässä, sekä Läntisellä puolella Pispalantiellä ja Jarrumiehenkadulla. Todennäköisesti tekijä on seurannut uhrejaan jo jonkin matkaa. Uhrit ovat olleet noin 20-30 vuotiaita.

Tekijän tuntomerkit:

Ulkomaalainen, mahdollisesti Etä-Euroopan tai Lähi-Idän suunnalta, ikä noin 25-30 vuotta, pituus noin 170-175, lyhyehkö ja siistinoloinen, siisti.

Poliisi varoittaa varsinkin yksin yöllä liikkuvia naisia huolehtimaan omasta turvallisuudestaan ja ilmoittamaan välittömästi poliisin hälyytysnumeroon, mikäli joutuu seurailun kohteeksi. Toistaiseksi tekijä on säikkynyt henkilön riittävää puolustautumista ja paennut paikalta.

Oletettavaa on, että tapahtumia on huomattavasti enemmän kuin poliisille on tähän mennessä ilmoitettu, joten poliisi pyytääkin mahdollisia uhkaavaan tilanteeseen joutuneita ilmoittamaan tietonsa asiasta vihjepuhelimeen 050-4562200.