Kävin katsastamassa Paimion Kinossa uuden Tintti-elokuvan. Mielenkiintoinen kokemus uudella teknologialla tehtynä.
Hergén (Georges Prosper Remi 1907-1983) luoma reportteri-salapoliisi Tintti oli lapsuudessani yksi luetuimpia sarjakuviani. Kahlasin läpi kaikki sarjakuvakirjat ja siksi olikin aivan selvää, että kävisin tutustumassa uuteen elokuvasovitukseenkin. Asian mielenkiintoa ei vähentänyt tieto, että elokuvan on ohjannut yksi maailman parhaista seikkailuelokuvien ohjaajista, Steven Spielberg.
No, elokuva “Yksisarvisen salaisuus” seurasi juoneltaan melko avarasti kirjan tarinaa, mutta ideologia oli kohdallaan ja huomasinkin olevani elokuvan imussa. Vaikka hahmot olivat tietokonegrafiikalla tehtyjä, ne “elivät” elokuvassa mukavasti. Spielbergin työn jälki näkyi parhaimmillaan animoinnin vauhtijaksoissa, joissa hän käytti kaikki ne keinot, joita ei oikeassa elokuvassa juuri pysty käyttämään. Kuvakulmat ja kuvan siirtyminen olivat todella taidokasta ja vauhdin tuntua lisäävää. Jopa niinkin, että osassa tilanteista olisi toivonut voivansa katsoa sitä pienemmästä kuvaruudusta.
Silti antaisin yleisarvosanan 3 neljästä tähdestä. Ainakin kaikille mainituista henkilöistä kiinnostuneille elokuva on katsomisen arvoinen juttu.