Sarapistossa havitellaan uimataitomerkkejä

0
Sarapiston uimakoulussa Sauvossa uimataitomerkkejä havittelee tänä kesänä yli 80 oppilasta.
Sarapiston uimakoulussa Sauvossa uimataitomerkkejä havittelee tänä kesänä yli 80 oppilasta.

Sarapiston uimakouluun osallistuu tänä vuonna reilu 80 lasta. Määrä on normaali, vaikka parhaina vuosina lukema onkin ollut hieman toisella sadalla. Monelle uimakoulu on edelleen kuitenkin monivuotinen projekti, jonka päätepysäkkinä siintävät uimamaisterin natsat.
– Kandeja yrittää tänä vuonna useampikin, ja oli siellä joku maisterin merkkiäkin havitteleva. Ne vaativat sitten jo vuosien opettelua, sillä vaatimukset ovat aika korkeat, kertoo uimakoulua järjestelemässä ollut Maarit Peltola.
Koulussa pyritään etenemään yhden uimataitomerkin vuositahdilla, joka tarkoittaa sitä, että kandiksi tai maisteriksi päästäkseen pitää uimakoulukesiä olla käytynä vähintään viisi.