Turkulainen 22-vuotias mies riehui alastomana Kaarinan Littoisissa torstaina iltapäivällä 28. kesäkuuta, kulki pihasta toiseen ja rikkoi kepillä ja lapiolla kaikkea eteensä osunutta omaisuutta, mm. rikkoi parikymmentä ikkunaa, kolhi neljää autoa ja yritti lyödä yhtä asukasta. Lopulta mies tunkeutui sisälle yhteen omakotitaloon ja tuhosi siellä runsaasti omaisuutta ja useita ikkunoita. Poliisin mentyä sisään mies hyökkäsi poliisin kimppuun huitoen lapiolla. Poliisi sai väistettyä iskut ja taltutti miehen pippurisumuttimella.
Hyökkäyksen vuoksi miestä epäillään murhan yrityksestä. Lisäksi häntä epäillään törkeästä vahingonteosta, törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä, useista vahingonteoista ja sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta. Kaikkiaan miehen aiheuttamien vahinkojen yhteisarvo on poliisin arvion mukaan huomattava. Mies ei ole osannut kertoa syytä toimintaansa.