Paimionjokilaakson Askalankoskella on pidetty elokuisia runoiltoja jo pieneksi perinteeksi asti. Tämän viikon torstaina lähestytään Aaro Hellaakosken tuotantoa, ja mukana on luontorunojen lisäksi muutakin tuotantoa. Esitettävät runot ovat yhteisesti pohtien poimineet tytär Katri Hellaakoski ja illan kokoaja ja esiintyjä Marjatta Järvinen.
Kaikille avoimen illan nimi on ajankohtaisesti ”Hauki laulaa puussa – ja muita luontoihmeitä”, sillä samana päivänä paljastetaan Helsingin musiikkitalon edessä taideteos, jonka innoittajana on juuri tuo otsikon tarkoittama Hellaakosken runo ’Hauen laulu’. Katri Hellaakoski on valinnut tärkeän päivän tilaisuuksista kuitenkin kodikkaamman eli Ketotalon tapahtuman! Hän kertoilee vapaasti runojen taustoista ja syntyajoista läheisen näkökulmasta.
Esityspaikkana on piha tai näyttelykamari, säästä riippuen. Tilaisuus alkaa klo 18 ja on kaikille avoin. Päätteeksi vapaampaa oleilua valokuvanäyttelyyn ja kirjapöytään tutustuen.