Ei iltapäivystystä takaisin Piikkiöön

0

Valtuustoaloite Piikkiön terveysaseman iltapäivystyksen säilyttämisestä ei saanut vastakaikua Kaarinan perusturvalautakunnan kokouksessa. Hyvinvointipalveluista todettiin, että tänä vuonna perusturvalautakunnan menot ovat ylittämässä rajusti talousarviossa asetetun tason. Talouden tasapainottamiseksi tarvitaan Piikkiön iltapäivystyksen lakkauttamisen kaltaisia sopeuttamistoimia.
Perusturvalautakunnan mukaan terveyspalveluiden taso ei ole heikentynyt, vaikka palveluita on keskitetty. Iltaiset lisäkäynnit Kaarinassa eivät tuota ongelmia, sillä olemassaolevat resurssit pystytään vain käyttämään tehokkaammin.
Päivystyksen siirryttyä Kaarinaan on samalla pystytty lisäämään Piikkiöön päiväaikaista vastaanottoa.
Aloitteen oli tehnyt sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä.