Paimio selittää Fuilan myyntiä

1

Paimion kaupunginvaltuuston päätös myydä omistamansa Fuilanrannan virkistysalue puidaan Turun hallinto-oikeudessa. Kaupunginvaltuusto teki myyntipäätöksen kesäkuussa ja myi alueen Perttu Härmälälle enimmäistarjouksen mukaiseen reilun 103 000 euron kauppahintaan. Heinäkuussa Peimarin Vihreät ry, Vasemmistoliiton Paimion osasto ry, Paimio-seura ja Paimion Seudun ympäristöyhdistys sekä Eila ja Erkki Granö, Helena Lahti ja Pasi Ristilä jättivät päätöksestä valituksen. Kaupunginhallitus antoi keskiviikkona lausunnon, jossa katsotaan valituksen olevan aiheeton.
Valituksen keskeinen peruste on, että kaupunki ei ole toiminut asiassa luonnonsuojelulain mukaisesti, eli edistäen luonnon- ja maisemansuojelua alueellaan. Valittajien mielestä kaupungin olisi ennen myyntipäätöstä pitänyt arvioida myynnin seuraukset niihin Natura-alueen luonnonarvoihin, joita Paimionlahden Natura-alueella on tarkoitus suojella ja kohentaa. Nyt myydyt tilat rajoittuvat Natura-alueeseen. Kaupunginhallitus vastaa, että kiinteistön uusi omistaja on velvollinen samalla tavalla noudattamaan luonnonsuojelulain säännöksiä kuin kaupunkikin. Myynti-ilmoituksessa tehtiin selväksi, että kiinteistöillä ei ole rakennuksia ja ne sijaitsevat valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella ja rajoittuvat natura- ja luonnonsuojelualueisiin.

1 KOMMENTTI

  1. Miksi alue, josta kukaan ei vuosikausiin ole ollut kiinnostunut, nousee yhtäkkiä uuteen kukoistukseen. Vapaaehtoistyöstä tulee yhtäkkiä helppoa. Näkisi vaan kuraoja uuden kukoistuksen. Sama koskee Paimion joen virkistyskäyttöä.

Kommenttien lisääminen on estetty.