VT 1:llä Ohitustien liittymän kohdalla ajoneuvoyhdistelmä ja henkilöauto kolaroivat 28.10. klo 17 aikaan. Noin 20-vuotias nainen oli lähtenyt henkilöautolla ohittamaan edellä ajanutta ajoneuvoyhdistelmää, mutta ilmeisesti liukkauden vuoksi nainen oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja törmännyt tien keskikaiteeseen, josta auto kimpoutui oikeanpuolimaisella kaistalla ajaneen ajoneuvoyhdistelmän eteen.
Henkilöauto suistui törmäyksen johdosta tien oikealle puolelle viheralueelle. Henkilöauton kuljettaja viettiin ambulanssilla sairaalaan tutkittavaksi, mutta alustavan tiedon mukaan
hänellä ei ole vakavia vammoja. Tapahtumahetkellä tien pinta oli erittäin liukas ja jäinen. Henkilöautossa oli kesärenkaat. Henkilöauton kuljettajaa epäillään siksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kaarinassa noin 50-vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa vahvasti päihtyneenä Kairiskulmantiellä 28.10. kello kahden aikaan. Mies puhalsi alkometriin 1.29 mg/l lukemat.