Mopoauto jäi ojaan ja rosvo kävi

0

Kaarinassa yöksi ojaan jääneeseen mopoautoon murtauduttiin sunnuntaiyönä Hiiskanaukeantiellä. Mopoautoa yöllä kuljettanut 17 -vuotias poika menetti ajoneuvon hallinnan ja mopoauto suistui ojaan, josta sitä tultiin aamulla kymmenen aikaan hakemaan. Silloin huomattiin, että autoon oli murtauduttu ja sieltä anastettu erilaista omaisuutta.
Kaksi henkilöautoa kolaroi nokkakolarin Krossinkadun ja Krossinkaaren risteyksessä maanantaina kello kahden aikaan. 18 -vuotias mies ajoi henkilöautoa Krossinkatua tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Krossinkaarelle. Jarrutuksen aikana auto kuitenkin kääntyi osittain poikittain ja auton etupää ajautui vastaantulevien kaistalle ja osui vastaan tulleen henkilöauton etupäähän. Vastaan tulleen auton kuljettaja vietiin TYKS:aan tutkittavaksi ja 18-vuotias sekä hänen kyydissään ollut suunnilleen saman ikäinen mies vietiin Kaarinan terveyskeskukseen. Vammoista ei ole tarkempaa tietoa.