Ruoskan tyttöjoukkueen kova ottelusavotta on edennyt puoliväliin, ja ottelutahti pysyy kevään kiivaana. Loppiaisena käynnistyi naisten 4. divisioonan jatkosarja kahdella ottelulla. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui entuudestaan tuntematon Kank SB Kankaanpäästä. Mitään kovin tasokasta peliä sarjan avausottelu ei tarjonnut. Kank SB voitti lopulta pelin lukemin 2-0.
Toiseen otteluun lähti aivan erinäköinen Ruoska. Syyskaudelta tuttu SC Toivo joutui sellaiseen myllyyn, että voittajasta ei ollut epäselvyyttä.
– Toki vastustaja sumputti oman maalin edustan tehokkaasti, mutta muita aseita sillä ei sitten ollutkaan, Ranta kommentoi.
Lopputulos oli 4-2 voitto Ruoskalle.
Viime viikonloppuna jatkui sitten B-tyttöjen 1-divari Leaf-areenalla pelatulla kotiturnauksella. LFT Lopelta oli liikkeellä paremmilla jaloilla ja viimeisteli tehokkaasti vaarattomampienkin hyökkäysten päätteeksi. Loppunumerot olivat 6-3 LFT:lle.
Toisen ottelun vastustaja oli kovin mahdollinen tässä sarjassa, eli SM-karsintoihin etenevä Kalvolan Keihäs. Tästä ottelusta tulikin sitten hyvätasoinen trilleri, joka olisi voinut päättyä kumman tahansa voittoon. Jälleen Ruoskan tytöillä oli tekemisen meininki, ja ottelu eteni tasaisena 2-2 lukemissa viimeisille minuuteille saakka. Sitten KalvKe sai roiskaistua harmittoman kulmalyönnin Ruoskan maalille, ja pallo muutti oman puolustajan kantapäästä suuntaansa, osuen tarkasti maalin takakulmaan. Loppulukemat 4-2 KalvKe pääsi viimeistelemään tyhjään maaliin, Ruoskan yrittäessä loppusekuntien kavennusta ilman maalivahtia.
Tyttöjen seuraavat turnaukset ovat naisten nelosen turnaus lauantaina 19. tammikuuta Pöytyällä ja sunnuntaina 27. tammikuuta B-tyttöjen divaria FBC Turun kotihallissa Sport Gardenissa (kello 11 ja 13).