Vuokra-asumisen hintataso puhuttaa Paimiossa

6
Vihtori Korhonen leikki torstaina iltapäivällä Vesitorninkatu 4:sen pihalla. Perhe Korhonen asuu vuokralla sen ajan, kun omakotitalo nousee Sauvontielle.

– Ei sellaisella, joka ei saa yhteiskunnalta asumistukea, ole varaa asua Paimiossa kunta-asuntojen vuokra-asunnossa.
Tällaiseen näkemykseen törmää usein – ja yllättävissäkin paikoissa – kun ryhtyy selvittämään Paimion tämänhetkistä vuokra-asuntotilannetta. Esille nousee myös se, että markkinarahoitteisella puolella vuokrat ovat Paimiossa alemmat kuin Kunta-asuntojen (KAS) perimät vuokrat.
Paimiossa on meneillään ikävä kierre. Tyhjät asunnot aiheuttavat paineita korottaa vuoria, koska kustannuksille on vähemmän maksajia. Toisaalta mitä enemmän vuokrat nousevat, sitä enemmän asukkaat äänestävät jaloillaan ja muuttavat pois.
Kunta-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Kuosa ei kiistä Paimion vuokra-asumiseen liittyvää problematiikkaa.
– Tyhjä kapasiteetti tulee muitten vuokralaisten maksettavaksi, hän sanoo.
Kuosa myöntää, että markkinarahoitteisella puolella asuntojen vuokrat ovat monin paikoin alempia kuin KAS-asuntojen vuokrat.
Kuosan mukaan Paimion vuokra-asuntojen kohdalla toteutettiin runsas vuosi sitten keskimäärin 7,3 prosentin suuruinen vuokrankorotus ja tämän vuoden alussa 3,7 prosentin suuruinen korotus.
Asukkailta kuulee kuitenkin toisenlaisia lukuja. Puhutaan 15,0 prosentista vuoden 2012 alussa ja 4,5 prosentista tämän vuoden alussa. Mihin on luottaminen? Voivatko näin suuret erot selittyä sillä, että korotukset ovat talokohtaisia?
– Voivat, ainakin osittain. Tiedän, että Paimiossa on ainakin yksi kohde, jossa korotukset ovat olleet selvästi korkeammat kuin muissa kohteissa.

Tänään 18.1. lehdessä, hae käsiisi ja lue!

Vihtori Korhonen leikki torstaina iltapäivällä Vesitorninkatu 4:sen pihalla. Perhe Korhonen asuu vuokralla sen ajan, kun omakotitalo nousee Sauvontielle.

http://www.lehtiluukku.fi/lehdet/kunnallislehti_paimio?rs_id=3012 😉

 

-j

 

6 KOMMENTIT

  1. Hinta-laatusuhde ei oikein kohtaa tämän firman asunnoissa. Jostain muualta sillä samalla hinnalla saa jotain luxusta! Tyhjäkäyntiä on muissakin firmoissa, silti hinnat pysyvät siedettävinä. Luulisi KAS:n asuntokapasiteetilla pystyvän parempaan?

  2. “Vasta” rempatussa kohteessa on sama vuokra kuin 20 vuotta sitten rempatussa, mikä idea tässä on??? Tasossa huima ero.

  3. “Vasta” rempatussa kohteessa on sama vuokra kuin 20 vuotta sitten rempatussa, mikä idea tässä on??? Tasossa huima ero. samoin kaksiossa, saunallisessa ja saunattomassa sama hinta???

  4. Joopa, mutsi muutti Härkämäkeen täysin rempattuun kerrostalokaksioon (60 m2) ja maksaa samansuuruista vuokraa kuin mä täällä korvessa 1,5 km Vistalta remppaamattomasta (myös 60 m2) kaksiosta kuin mullakin. Tapetit repeilleet, lattiassa läikkiä joka huoneessa, väliovet puuttuu ym, ym. (Vanha oppilasasuntola). Että sillee ja KAS kummaa! Kiitos Paimion kaupunki kun myitte vuokra-asuntokantanne! Ja mitä tyhjäkäyntiin tulee en ole saanut pienempää lukuisista hakemuksista huolimatta… Raha ratkaisee.

  5. Paimion kaupungin touhut ovat jotain aivan ihmeellistä,minä ainakin muistan aina sanoa tutuille ja tuntemattomillekin että älkää vaan missään nimessä muuttako Paimioon.Ei ole vuokra-asuntoja paitsi jos haluaa maksaa itsensä kipeäksi,ei päivähoitopaikkoja tarpeeksi ja terveydenhoitokin on Turussa jos et satu virka-aikana sairastumaan.Kannattaa varmasti miettiä miksi Paimion väkiluku on ollut lähes samoissa lukemissa ainakin viimeiset 20 vuotta!

  6. Paimion asiat olivat hyvin viimeksi ennen lamaa, eikä se silloinkaan ollut täydellistä.
    Muutin pois toistakymmentä vuotta sitten, kun elämä tuntui siirtyneen edelläni jonnekin kasvukeskuksiin. Ei se näytä vieläkään palautuneen, päinvastoin.

Kommenttien lisääminen on estetty.