VUOSI VAIHTUU KEITTIÖSSÄ

0

On aika tehdä hyviä ruokalupauksia. Suosittelen seuraavanlaisia lupauksia:

Kotimaisten vihanneksien ja marjojen syöntiä voisi edelleen lisätä.

Vähemmän eineksiä, itse tehty on aina paljon parempaa ja terveellisempää.

Enemmän aikaa yhteisiin ruokahetkiin, lapset mukaan myös keittiöön.

Lisää reilusti mausteita ruokiin, kun ruoassa on makua niin suolaa ja sokeria voi vähentää.

Kokeile rohkeasti uusia makuja ja makuyhdistelmiä.

Erityisen hienoa olisi se, että lautaselle päätyvä ruoka olisi entistäkin useammin lähellä tuotettua.

Tee sinäkin jokin ruokaan liittyvä uudenvuodenlupaus. Onnellista ja Maukasta Uutta Vuotta 2013!

 

SAUNAKIUSAUS

500 g naurista ohuina suikaleina

300 g juuriselleriä (eli mukulaselleriä) suikaleina

200 g naudan suolalihaa suikaleina

1 sipuli silputtuna

2 dl kermaa

mustapippuria myllystä

viherpippuria rouhittuna

muskottipähkinää

suolaa maun mukaan

Kuullota sipuli. Laita ainekset kerroksittain uunivuokaan mausteiden kanssa. Kaada päälle kerma. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Tarjoa maustekurkkujen kanssa. Nimi tulee sitä, että tämä kiusaus maistuu erityisesti saunan jälkeen.

 

NOPEA BROILERI-RIISIVUOKA

450 g broileria suikaleina

4 dl kokojyväpikariisiä

pieni purjo renkaina

5 dl vettä

kanafondia

500 g tomaattimurskaa

150 g ranskankermaa

1 dl vihreitä oliiveja

timjamia

oreganoa

chilijauhetta

mustapippuria myllystä

suolaa maun mukaan

Paista broilerit pannulla kevyesti. Laita uunivuokaan kaikki ainekset ja sekoita. Kypsennä 225 asteessa noin 20 minuuttia eli kunnes riisi on kypsää.