Maanantaina 11. helmikuuta vietetään 112-päivää. Sen aikana herätellään ihmisiä ehkäisemään ennalta vaaratilanteita ja toimimaan vastuullisesti hätätilanteissa.
Muun muassa hätätiedotteiden välitysjärjestelmää testataan. Testauksessa on mukana useita televisio- ja radiokanavia.
Valtakunnalliseksi Arjen sankariksi valittiin tänä vuonna Tiina Koivula Teuvalta. Hän vastaa vanhustenkotiyhdistyksen asuintalojen emäntänä ja talonmiehenä 50 vanhuksen turvallisuudesta.
Päivää vietetään 17. kertaa, ja sen teemana on vuodesta toiseen ollut arjen sankaruus. Tänä vuonna kampanja tekee yhteistyötä Suomen Punaisen Ristin kanssa.