Kala on siitä ihanteellinen ja hieno raaka-aine, että siitä saa valmistettua mitä moninaisempia herkkuja. Kalan voi paistaa, keittää, höyryttää, friteerata, grillata, halstrata tai savustaa, siitä voi valmistaa graavikalaa ja kypsyttää mausteliemessä.
Silakkaa ja kirjolohta on tarjolla kaupoissa ympäri vuoden. Kaivattua vaihtelua saa syömällä sellaisia kalalajeja, joita on saatavilla kausiluonteisesti. Mateen sesonkiaika on talvella. Myös hauki käy pyydyksiin talviaikaan. Käytä enemmän upeita tuoreita kotimaisia kaloja, valinnanvaraa riittää.
Kalakeitto on ihan kaikille tuttua ja näin talviaikaan maistuvaa ruokaa. Kalan voi jauhaa monitoimikoneella massaksi ja leipoa pulliksi tai pihveiksi. Suolakuoren alla kala muhii erityisen meheväksi. Paistetut silakat sopivat hienosti jopa ruispohjaan leivottuun pizzaan täytteeksi.
KALAPULLAT
2 dl vettä
100 g voita
1 tl suolaa
valkopippuria
muskottia
2 dl vehnäjauhoja
4 kananmunan keltuaista
4 kananmunan valkuaista vaahdotettuna
600 g kalaa jauhettuna (esim. haukea)
1 dl kermaa
70 g tomaattipyreetä
Keittämiseen:
1 litra kalalientä
Kastike:
50 g voita
4 rkl vehnäjauhoja
noin 5 dl kalapullien keittolientä
sitruunamehua maun mukaan
loraus kermaa
tilliä
Laita kattilaan vesi, voi, suola, pippuri sekä muskotti, kiehauta. Lisää liemeen jauhot samalla hyvin vatkaten kunnes seos irtoaa kattilan reunoilta. Lisää keltuaiset koko ajan vatkaten. Jäähdytä ja lisää valkuaiset seokseen. Sekoita kerma sekä kylmä kalamassa ja tomaattisose keskenään. Sekoita vielä kalamassa ja ensin tehty massa keskenään huolellisesti. Kuumenna kalaliemi kiehuvaksi. Muotoile kostutetulla ruokalusikalla pyöryköitä. Laita pyörykät liemeen. Kalapullat kypsyvät noin 15 minuutissa, samalla ne turpoavat. Nosta kalapullat astiaan ja pidä ne lämpiminä. Tee kastike sulattamalla kattilassa voi ja sekoita siihen jauhot. Lisää joukkoon siivilöity kalaliemi ja sekoita hyvin. Mausta sitruunanmehulla. Lorauta sekaan kermaa ja koristele tillillä.
KALA SUOLAKUORESSA
reilu 1 kg painoinen kokonainen perattu kala
suolaa ja mustapippuria myllystä
tuoreita yrttejä esim. basilikaa
sitruunaviipaleita
noin 2 kg karkeaa merisuolaa
2 dl vehnäjauhoja
noin 2 dl vettä
Kastike:
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl voita
yhden sitruunan mehu
suolaa ja mustapippuria myllystä
basilikaa silputtuna
Huuhdo kala ja pyyhi kuivaksi. Täytä kalan vatsa sitruunalla ja yrteillä, mausta pippurilla ja suolalla. Käytä vuokaa tai tee foliosta kalan muotoinen alusta ja peitä pohja merisuolalla, laita kala suolan päälle ja peitä kala kokonaan merisuolalla. Tee jauhoista ja vedestä paksu tahna ja levitä seos suolan päälle tasaisesti. Paista kalaa 200 asteessa noin 40 minuuttia eli kunnes kuoren pinta alkaa ruskistua. Ota kala uunista ja anna levähtää noin 10 minuuttia. Kuumenna sillä välin kastiketta varten öljy sekä voi kiehuvaksi, lisää sitruunamehu ja mausta. Irrota kalasta suolakuori, siirrä kala tarjoiluvadille ja tarjoa kuuman kastikkeen kanssa. Suolakuori toimii kannen tavoin ja pitää kalan mehevänä.