Apurahalla kouluun lisäope

0

Opetusministeriö on myöntänyt Kaarinaan  606 700 ja Paimioon 273 000 euroa valtionavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen. Sauvon potti on huomattavasti pienempi eli 7600 euroa. Kaikkiaan tukirahaa jaettiin kuntiin ja koulutuksenjärjestäjille 60 miljoonaa euroa. Ainakin aiemmin sekä Paimiossa että Kaarinassa tukirahaa on käytetty lähinnä resurssiopettajien palkkaukseen.
Opetuksen järjestäjä voi käyttää valtionavustusta vain opettajien palkkakustannuksiin, resurssiopettajien lisäämiseen eli opettajien samanaikaisopetuksen järjestämiseen luokassa, jakotunteihin tai ryhmien jakamiseen pysyvästi. Ensisijaisesti opettaja voidaan palkata yli 25 oppilaan ryhmiin.
Rahoitus peritään takaisin, mikäli kunta on päättänyt kasvattaa ryhmäkokoja lukuvuonna 2013–2014 edelliseen vuoteen verrattuna. Opetuksen järjestäjien on raportoitava rahan käytöstä keväällä tammikuussa 2015.