MLL:llä pulaa tukihenkilöistä, koulutus alkaisi 12.3.

0
Katja Tamminen ja Sirpa Stenström MLL:stä kertovat, että lapset ja nuoret tarvitsevat kodin ulkopuolisia luottoaikuisia.
Katja Tamminen ja Sirpa Stenström MLL:stä kertovat, että lapset ja nuoret tarvitsevat kodin ulkopuolisia luottoaikuisia.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää lapsille ja nuorille vapaaehtoisia tukihenkilöitä. Ongelmana on, että Paimion, Sauvon ja Kaarinan alueelta on saatu erittäin vähän tukihenkilöitä toimintaan mukaan.

Seuraava koulutus tukihenkilöksi on alkamassa Turussa 12.3. Koulutuksen voi käydä Turun lisäksi myös Salossa.

Tukihenkilö hankitaan lapselle tai nuorelle silloin, kun hänen omalla vanhemmallaan ei ole riittävästi voimavaroja olla lapsen kanssa. Takana voi olla myös koulukiusaamista, koulunkäyntivaikeuksia tai perheessä olevaa pitkäaikaissairautta.

Kipein pula on miespuolisista tukihenkilöistä.

– Lähes jokaisen murrosikäisen pojan hakemuksen loppukaneettina toivotaan miespuolista tukihenkilöä. Tytöille löytyy tukihenkilö yleensä helpommin, kertoo MLL:n Varsinais-Suomen piirin perhetoiminnanohjaaja Katja Tamminen.

Mikäli tukihenkilöksi haluaa ryhtyä, pääsee soveltuvuushaastatteluun ja sen jälkeen 20 tunnin koulutukseen. Kun tukihenkilösuhde on solmittu, tapaamisia 7-18-vuotiaan nuoren kanssa on yleensä kerran kahdessa viikossa.

– Tarkkaan myös mietitään, ketkä matsaavat yhteen. Kiinnostusten tulee olla aika yhteisiä, taustoittaa perhetoiminnanohjaaja Sirpa Stenström.