MLL:n Kuntoutussäätiö tulee Paimion sairaalaan

0

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö keskittää toimintaansa Paimioon. Tieto vahvistettiin keskiviikkona, kun säätiön hallitus hyväksyi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa neuvotellun vuokrasopimuksen. Sopimuksen myötä säätiö muuttaa Paimion sairaalan tiloihin maaliskuussa 2014, jolloin sen Pöytyällä sijaitsevan päätoimipaikan, Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvituksen, vuokrasopimus päättyy.  
 Säätiö keskittää valtakunnallisen toimintansa Paimioon, eli paitsi kuntoutustoimintaa myös tiettävästi hallintoa. MLL:n ja sairaanhoitopiirin vuokraneuvotteluissa vuokrattavien tilojen osuus jopa kasvoi.

– Sijainti on kuntoutustoimintaa ajatellen edullinen ja ympäristö ihanteellinen. Uudet tilat mahdollistavat myös toiminnan laajentamisen, sanoo säätiön vt. johtaja Seppo Ristilehto.
MLL:n Kuntoutussäätiön käyttöön tulevat sairaalasta mm. 1.-3. kerrosten potilassiivet, muita palvelutiloja sekä osa 4. kerroksesta. Vuokrasopimukseen kuuluu lisäksi sairaala-alueen asuntoja, taloustoimistorakennus sekä osa keskusvarastorakennuksesta. Vuokrattavien tilojen pinta-ala on n. 6.800 m2, eli lähes puolet kokonaisneliömäärästä, sairaalarakennuksesta noin kolmannes.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö edistää sairaiden ja vammaisten sekä psyykkisissä ja sosiaalisissa vaikeuksissa olevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä mahdollisuuksia hyvään ja tasavertaiseen elämään. Säätiö tuottaa ja kehittää laitos- ja avomuotoisia kuntoutuspalveluja lapsiperheille sekä koulutus-, konsultointi- ja työnohjauspalveluja alan ammattilaisille. Säätiöllä on lähes sata työntekijää. Palveluja ostavat Kela, kunnat, vakuutusyhtiöt ja yleishyödylliset yhteisöt. MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö aloitti toimintansa vuonna 2000. Aiemmin säätiön palvelut olivat osa Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry:n toimintaa. 
Vuonna 2012 yli 650 perhettä käytti säätiön palveluja. Asiakkaina oli noin 2 600 lasta, nuorta ja aikuista. Kuntoutus- ja kurssivuorokausia kertyi 17 900. Kuntoutuspäiviä oli 250 ja kuntou­tus­käyntejä 1 800. Koulu­tus­päiviä kertyi 1 150.Säätiön toiminnan vuosivolyymi on noin 6 miljoonaa euroa.