Uralla vahva hallikaus

0

Kaarinan URA:n nuoret yleisurheilijat saivat talven piirinmestaruuskisoissa kaikkiaan 11 pm-mitalia, joista 3 kultaa, 3 hopeaa ja 5 pronssia. Erityisesti Mika Maaskolan valmennettava Pekka Antikainen on ensimmäistä kautta keskittynyt  vain juoksuun ja tulokset näkyvät jo nyt.
Myös Janette Kaukonen ja Noora Lehtonen ovat parannelleet ennätyksiään jo kesken harjoituskauden. Tyttöjen tähtäimessä on kesän T 15 SM- kisat Orimattilassa elokuun lopulla. Tyttöjä valmentaa Mika Salonen ja Nooran lajitekniikkaa valvoo Lauri Lindberg.
Sanna Keskisaari hyppäsi korkeudessa ennätyksekseen 156 cm  ja samalla T 14 sarjan mitalisuosikiksi Orimattilan kisoihin. Lauri Lindberg toimii Sannan valmentajana.  Janette Kaukonen ja Elisa Salonen T 15 tulevat olemaan vahvoja kuulan joukkuekilpailussa. Viime kesänä he saivat Vaasassa T 14 sarjassa SM-pronssia ja pm- kisojen yhteistulos on Vaasasta parantunut jo yli kaksi metriä.
Kultaa pm-kisoissa toivat M17 1500m Pekka Antikainen (16v.), T15 korkeus Sanna Keski-Saari ja T15 kolmiloikka Noora Lehtonen, hopeaa M17 800m Pekka Antikainen, T15 korkeus Noora Lehtonen ja T15 kuula Janette Kaukonen.
Pronssia toivat M 1500 Pekka Antikainen, T15 pituus Noora Lehtonen, T9 1000m Sini Salmi, P10 korkeus Ilari Hiltunen ja P11 1000m Niklas Sillanpää.
Tuloksia SM-kisoista
17v. Halli-SM Tampere
M17 1500 m 9. Pekka Antikainen (16v.) 4.20.90
M17 800m 16. Pekka Antikainen 2.06.58
pm-sisulisäviestit 11-15v. Turku 27.1:
T13 4×1/2 kier. 9)Kaarinan Ura 57.64 (Maria Arro, Nelli Koivu, Miia Salmi, Suvi Sillanpää)
T13 3×3 kier. 9) Kaarinan Ura 5.17.60 (Maria Arro, Miia Salmi, Suvi Sillanpää)
P13 4×1/2 kier. 9) Kaarinan Ura 1.03.46 (Toni Pohjalainen, Alpo Vonti, Joona Eskelinen, Devor Vonti)
P11 4×1/2 kier. 6) Kaarinan Ura 1.01.15 (Jesse Fagerström, Dmytro Pylypenko, Ilari Hiltunen, Niklas Sillanpää)
P11 3×3 kier. 4) Kaarinan Ura 5.21.84 (Ilari Hiltunen, Jesse Fagerström, Niklas Sillanpää)
pm-hallit 17-19v Turku 2-3.3: M17 1500m 1. Pekka Antikainen 4.28.94, M17 800m 2. Pekka Antikainen 2.09.54, N17 Kuula 4. Janette Kaukonen 10.22, N17 Pituus 5. Noora Lehtonen 4.94
pm-hallit M/N Turku 9.2:
M 1500m 3. Pekka Antikainen 4.25.44
pm-hallit P/T 15v. Turku 9-10.2:
T15 Korkeus 1. Sanna Keski-Saari 156 2. Noora Lehtonen 151, T15 kolmiloikka 1. Noora Lehtonen 10.05, T15 Pituus 3. Noora Lehtonen 4.85, T15 Kuula 2. Janette Kaukonen 10.41 5. Elisa Salonen 10.03
9-13v. pm-sisulisä Turku 2-3.3:
P13 60m 6. Eetu Yli-Talonen 9.03, P13 Pituus 10. Eetu Yli-Talonen 3.66, P12 Kuula 7. Toni Pohjalainen 6.43, P11 1000m 3. Niklas Sillanpää 3.38.68 P11 60m 6. Niklas Sillanpää 9.66 P10 Korkeus 3. Ilari Hiltunen 116 P10 Pituus 7. Ilari Hiltunen 3.75 P10 Kuula 10. Ilari Hiltunen 5.61 11. Markus Huhtala 4.92, P9 Kuula 4. Aaro Marttia 6.16 7. Eemeli Marttia, P9 1000m 10. Eemeli Marttia 4.23.31
T13 1000m 4. Suvi Sillanpää 3.29.86, T13 Kuula 6. Suvi Sillanpää 7.61, T13 60m 9. Suvi Sillanpää 8.78 13. Miia Salmi 9.22, T11 60m 21. Heini Sainio 11.04, T11 Pituus 22. Heini Sainio 2.88, T10 Korkeus 9. Emmi-Julia Lähteenmäki 0.96m 11. Eveliina Rosvall 0.91m, T10 Kuula 13. Milla Leppämäki 3.78, T10 Pituus 17. Eveliina Rosvall 2.60, T10 60m 15. Emmi-Julia Lähteenmäki 11.16 17. Eveliina Rosvall 11.34, T9 1000m 3. Sini Salmi 4.05.31 ,T9 Pituus 10. Sini Salmi 2.86
pm-sisulisäottelut 16.3 Turku:
T9 Kolmiottelu. 5. Sara Myllymaa 501p 8. Sini Salmi 404p 13. Jasmin Kujala 350p, T10 Kolmiottelu 19. Milla Leppämäki 404p 23.Eveliina Rosvall 381p 24. Emmi-Julia Lähteenmäki 370p, T11 Kolmiottelu 19. Heini Sainio 459p, P9 Kolmiottelu 8. Eemeli Marttia 502p, P11 Kolmiottelu 5. Dmytro Pylypenko 628p
Tampereen junior indoor games 9-10.3:
T15 Kuula 4. Janette Kaukonen 10.05, T15 Keihäs 9. Janette Kaukonen 28.50, T15 Kiekko 10. Janette Kaukonen 27.11, T15 Kolmiloikka 13. Noora Lehtonen 10.01, T15 Pituus 17. Noora Lehtonen 4.86