PAIMIO Forssan uuden kaupunginjohtajan vaali on kaupunginvaltuustossa 27. toukokuuta. Forssan kaupunginhallitukselle esiteltiin viime maanantaina soveltuvuustestien tulokset kolmen loppusuoralle edenneen hakijan osalta, mutta kaupunginhallitus ei tehnyt esitystä valittavasta henkilöstä.
Kolme loppusuoran hakijaa ovat Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki, Savonlinnan viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Sami Sulkko ja opetushallituksen ammattikoulutus-toimintayksikön johtaja Pasi Kankare. Kaupunginvaltuusto on pyytänyt ehdokkaita mukaan tänään perjantaina pidettävään valtuustoseminaariin.
Forssan entinen kaupunginjohtaja Tapani Venho jäi sairauslomalle jo maaliskuussa 2012. Sen jälkeen kaupunginjohtajan pestiä on hoidettu Forssassa sijaisvoimin, ja poliittinen keskustelu johti jopa sijaisen vaihtoon keväällä. Aluksi tehtävää hoitanut Minna Lintonen (sd) valittiin tehtävään niukalla äänestystuloksella, ja kuntavaalien jälkeen hänen paikalleen nousi kokoomustaustainen Jarmo Pynnönen. Pynnönen on sittemmin hakenut kaupunginjohtajaksi sekä Somerolle että Nokialle. Kumpikaan Lintonen tai Pynnönen eivät kuitenkaan hakeneet Forssan kaupungin johtoon.