
Tiistaina Vistan koulussa grillit lämpesivät, poneja taluteltiin, puita sahattiin ja koululla tehtiin ylipäätään monenlaista sellaista puuhaa, joka ei yleensä kuulu tavalliseen koulupäivään.
Koulun alueella oli useita pisteitä, joissa kukin koululaisryhmä sai pysähtyä. Esimerkiksi Paimion Liviasta oli tullut Juha Kesälä, joka opasti oppilaita sahaamaan justeerilla.
– Justeerisahan kanssa ihmiset ovat aika usein ihmeissään. Sen kanssa sahaaminen ei ole niin helppoa, miltä näyttää. Saha joustaa sinne ja tänne.
Heidi Halkosaari ja Tuuli Kukkonen yläkoulun puolelta saivat kuitenkin rungot katki, vaikka ensin saha teki monenlaisia kiemuraisia kuvioita.
– Pohdimme, mitä sellaista on puuttunut, johon koko koulu ykkösestä ysiin voisi osallistua. Ilmeisen iloista väkeä näyttäisi nyt olevan paikalla. Kaikki ovat lähteneet innokkaasti leikkeihinkin mukaan, kertoi opettaja Lotta Koisti.
Myös upouudet grillit saivat Vistan koululla kirjaimellisesti tulikasteen. Grillit koulu sai lahjoituksena YIT:ltä ja Tiileriltä.
Lisää pihapäivästä löytyy 17.5.2013 Kunnallislehdestä.