Letut, lätyt, räiskäleet, ohukaiset, pannukakut ja niin edelleen, rakkaalla herkulla on monta nimeä. Letut ovat helppotekoisia ja niihin tarvitaan vain muutamia edullisia aineksia, mutta ne paistuvat vastustamattoman hyviksi. Letut voi tarjota makeina hillon, marjojen, kermavaahdon tai jäätelön ja erilaisten kastikkeiden kanssa. Letut voi tarjota vaihteeksi suolaistenkin lisukkeiden kera. Ellei omista lettupannua, niin paistovälineeksi käy ihan tavallinen paistinpannu. Kesällä on myös kiva paistaa ulkona muurinpohjalettuja.
PIENET PANNUKAKUT
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 kananmunaa
2 dl maitoa
2 ½ rkl rypsiöljyä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kevyesti vatkatut munat, maito ja öljy keskenään, kaada ne kuiviin aineksiin samalla sekoittaen kaikki tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan turvota 15 minuuttia. Paista pannukakut lettupannulla kauniin värisiksi. Tarjoa tuoreiden marjojen ja ruokosokerisiirapin kanssa.
OMENALETUT
50 g margariinia tai voita
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus kanelia
1 tl sitruunamehua
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
3 omenaa
Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi. Lisää vaniljasokeria, kanelijauhetta ja sitruunamehua. Sekoita munat yksitellen joukkoon. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe. Lisää taikinaan jauhot ja maito. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa noin 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Kuumenna ohukaispannu. Kasta omenarenkaat taikinaan. Paista omenarenkaita rasvassa molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Ripottele pinnalle tomusokeria ja tarjoa heti vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Tästä taikinasta voi paistaa myös tavallisia lettuja ilman omenaviipaleita.